Mauste-Sallisen varastonhallintaratkaisu vähensi keräilyvirheitä 90 prosenttia.
Mauste-Sallisen varastonhallintaprojekti alkoi, kun yleisen elintarvikeasetuksen artikla jäljitettävyydestä astui voimaan.
– Viivakoodiin perustuva tunnistustekniikka tuntui järkevältä vaihtoehdolta jäljitettävyysvaatimuksen kattamiseksi, tuotantopäällikkö Petteri Huttunen kertoo.
Projektista seurasi myös keräilytoiminnan laadun merkittävä parannus.
– Kun varastonhallintaratkaisu otettiin käyttöön, virheet laskivat kymmenestä yhteen sillä samalla hetkellä, mies kertoo ja näyttää diagrammia virhemäärän romahtamisesta vuoden 2005 kohdalla.
Mauste-Sallinen on Naantalissa sijaitseva perheyritys, joka on toiminut mausteiden ja elintarvikeraaka-aineiden parissa jo vuodesta 1961. Raaka-aineet tulevat hyväksytyiltä toimittajilta eri puolilta maailmaa ja niiden laatu tutkitaan omassa laboratoriossa. Tuotteet valmistetaan, pakataan, varastoidaan ja markkinoidaan Suomessa. Siksipä yhtiö uskaltaakin todeta olevansa suurin ”suomalainen” alan toimija. Sallisen koko tuotanto keskittyy moderniin tehtaaseen, jota ei turhaan kutsuta ”hehtaarihalliksi”. Tällä hetkellä 8 000 neliön tehtaan laajennusprojektin ensimmäinen vaihe on juuri otettu käyttöön.
Jäljitettävyysvaatimuksen lisäksi alati laajenevat tilat olivat toinen peruste automaattiseen tunnistukseen perustuvalle varastonhallintaratkaisulle.
– Isossa hallissa ja jatkuvasti kasvavan tuotevalikoiman parissa ei ole mahdollista muistaa ulkomuistista jokaisen tuotteen paikkaa. Enää ei riitä, että on ollut talossa pitkään, Huttunen toteaa.
Toistaiseksi varastonhallintajärjestelmä koskee varastoa ja pakkaamoa. Valmiit tuotteet saavat pakkaamossa kylkeensä viivakooditunnisteen, josta selviää tuotteen tiedot. Tunniste lisätään myös kuljetuspakkauksiin. Erilaisia tuote, kuljetuspakkaus tai lavatarroja löytyy Huttusen laskelmien mukaan tällä hetkellä noin 2400 kappaletta. Keräilyvaiheessa koodia lukemalla saa tilauksen päätteelle langattomasti, keräilyn jälkeen tietojen lähetyksen yhteydessä tulostuu tarvittavat osoitetarrat sekä rahtikirja kuljettajan mukaan.
– Päivittäin meiltä lähtee noin 70 lähetystä mikä tekee suunnilleen 17 000 lähetystä vuodessa. Tavaraa liikkuu 7 500 tonnia vuodessa, Huttunen kuvaa tehtaan toimintaa numeroina.
– Virheen sattuessa tavaran takaisinrahtaus ja selvittelyyn kuluva työaika aiheuttavat takkuja toimintaan sekä tietysti kustannuksia. Nyt nämä ongelmat on saatu minimoitua, tuotantopäällikkö toteaa.
Viisi vuotta sitten siirtyminen kynä-paperikirjauksista mobiilimaailmaan aiheutti varastohenkilökunnan keskuudessa epäilyksiä, sillä kirjaaminen päätelaitteilla tuntui aluksi hitaalta. Kun toimintatavan oppi, keräily nopeutui ja virheiden vähentymisestä johtuva kehitys toi varastoon tehokkuutta.
Uusissa päätteissä on myös olemassa optio tuotannon toimenpiteille, joten jatkokehitys on otettu huomioon varastonhallintaohjelmistoa suunniteltaessa. Huttunen suunnittelee järjestelmää, josta selviää raaka-aineiden, puolivalmisteiden ja valmiiden tuotteiden määrät ja paikat.
Mauste-Sallisen ensimmäiset varastonhallintapäätteet ovat vähitellen tulossa tiensä päähän.
– Ensimmäisen sukupolven Dolphin 7300 -malliset päätteet ovat palvelleet hyvin, mutta niihin ei saa enää varaosia. Valitsimme uuden Dolphin 9900:n, jossa on iso graafinen näyttö ja joka on koostaan huolimatta varastohenkilökunnan mukaan kevyt kantaa. Siirtyminen laitteesta toiseen sujui helposti, sillä toimintalogiikka uuden ja vanhan päätteen välillä on samanlainen. Päätteiden vaihdoksen yhteydessä varastoon rakennettiin langaton verkko, jonka ansiosta keräily- ja inventointitiedot siirtyvät järjestelmään reaaliajassa.
– Henkilökunnan ei enää tarvitse jonottaa vuoroaan telakalle tietoja purkamaan, Huttunen toteaa. Tällä hetkellä Sallisella on käytössä sekä uudet että vanhat päätteet rinnatusten ja niiden yhteiselo sujuu Huttusen mukaan hyvin.
– Laitteita päivitetään aina sitä mukaa uusiin, kun vanhoista potku loppuu, hän kertoo.
Alkuperäinen juttu on luettavissa Finn-ID uutiset -asiakaslehtemme numerosta 2/2009.
Kiitos vielä kaikille ständillämme Logistiikka - Kuljetus -messuilla vierailleille. Invalidiliiton... http://t.co/WA9Ao6nk
Logistiikan merkitys yrityksen kilpailukyvylle korostuu erityisesti suurilla yrityksillä. Suurilla kaupan alan... http://t.co/fcCHkQze
LinkedIn Events: RFID Spring Seminar http://t.co/gxMYUmxf.
Mietityttääkö joku asia automaattisen tunnistuksen teknologioissa tai sen tarjoamissa mahdollisuuksissa?... http://t.co/LCQxY04O