Tammer-Tukku Oy (uusi keskusvarasto)

207_Tammer-Tukku_024_600.jpg

Tammer-Tukku nopeutti tavaroiden hyllytyksen parista päivästä pariin tuntiin.

1954 perustettu tamperelainen Tammer-Tukku on yksi Suomen johtavista maahantuonti- ja tukkuliikkeistä, joka jakaa non-food tuotteita, kuten sisutus-, talous-, puutarha- ja lahjatavaroita halpahalleihin, keskusliikkeille sekä yksittäisille tavarataloille. Yrityksen kovan kasvun johdosta tukun Tampereella sijaitsevat varastotilat jäivät 1990–2000 luvuilla liian pieniksi, joten yritys päätti keskittää ne kaikki yhden katon alle.

– Hyvät tilat ja automaattiseen tunnistukseen perustuva tekniikka veivät varastomme toimintaa valovuodella eteenpäin, Tammer-Tukku Oy:n keskusvaraston esimies Juha Hurme kiteyttää.

Kaksi vuotta sitten kohonneen 20 000 neliömetrisen varaston pihalle saapuu päivittäin parisenkymmentä rekkaa. Viisisataa lavallista tavaraa järjestyy muutamassa tunnissa oikeille paikoilleen 50 000 kuution varastohalliin, josta ne ovat reaaliaikaisen ratkaisun ansiosta lähetettävissä välittömästi eteenpäin asiakkaille.

Ideaalivarasto omiin prosesseihin sopivaksi 

Sopiva tontti löytyi Hämeenlinnasta ja Tammer-Tukulle avautui ihannetilanne rakennuttaa uusi keskusvarasto oman sisäisen logistiikan pohjalta.

– Hankin hurjasti tietoa suunnittelun tueksi ja osallistuin muun muassa Finn-ID:n Tiedon takana -seminaariin teknisen tiedon hankkimiseksi, Hurme muistaa.

Täsmällisyyttä, ryhdikkyyttä ja ennen kaikkea nopeutta varaston toimintaan saatiin langattoman verkon sekä nykyaikaisten laitepäivitysten avuin.

Asiakasymmärrys lisää luottamusta 

Saldotietojen oikeellisuus ja erityisesti reaaliaikaisuus ovat tehokkaasti kiertävän varaston elinehto.

– Langattoman verkon toimintaa varten Finn-ID teki kuuluvuuskartoituksen, joka paljasti katvealueet ja auttoi meitä verkon asennuksessa. Toimiva verkko rakentui siis mukavasti yhteistyössä. Miksipä tuhlata aikaa ja energiaa hommaan, jonka joku toinen tekee kerralla kuntoon, Hurme kysyy.

– Finn-ID:llä ymmärrettiin bisneksemme ja tarpeemme. Ongelmaamme tartuttiin heti kaksin käsin, joten on turvallinen olo asioiden järjestymisen suhteen, hän tuumii.

Tehokkaalla hyllytysratkaisulla raha nopeammin käyttöön 

Finn-ID tuli Tammer-Tukulle tutuksi viisi vuotta sitten, jolloin varastonohjausjärjestelmään liitettiin käsitietokoneet (Dolphin 7400 ja 9500) hyllytystä varten sekä tuotteiden siirtämiseen reservipaikoilta keräilypaikoille. Oikealle paikalle meno tarkistetaan viivakooditunnistein sekä tuotekuvin.

– Automaattiseen tunnistukseen perustuva ratkaisu vähentää virheitä ja helpottaa erityisesti ulkomaalaissyntyisen henkilöstön työntekoa, Hurme kiittelee.

Asiakkaalle lähtevä väärä tavara maksaa meille kymmeniä euroja per rivi. – Myöhästyvä kampanjatuote sen sijaan maksaa asiakkaallemme todennäköisesti vielä enemmän, hän sanoo.

Vuosi sitten hyllytyskoneissa olevat kiinteät työasemat päivitettiin. Saapuvan tavaran hyllytys ja siirto reservipaikoilta keruupaikoille tapahtuu oikein ja nopeasti Åkerströmsin trukkipäätteiden avulla. Langattoman verkon ansiosta lähettämön työntekijät saavat heti tiedon siitä, milloin tuotteet ovat hyllyssä ja keräiltävissä asiakkaalle.

– Rahathan ovat kiinni tuotteissa juuri niin kauan kuin ne seisovat pihassa, Hurme perustelee painetta tuotteiden kiertonopeuden parantamiselle. 

 

Kiitos vielä kaikille ständillämme Logistiikka - Kuljetus -messuilla vierailleille. Invalidiliiton... http://t.co/WA9Ao6nk

Logistiikan merkitys yrityksen kilpailukyvylle korostuu erityisesti suurilla yrityksillä. Suurilla kaupan alan... http://t.co/fcCHkQze

LinkedIn Events: RFID Spring Seminar http://t.co/gxMYUmxf.

Mietityttääkö joku asia automaattisen tunnistuksen teknologioissa tai sen tarjoamissa mahdollisuuksissa?... http://t.co/LCQxY04O

katso Twitter »