13.03.2019

Konepajamiehestä it-ammattilaiseksi?

Ari Laurila

Suomeen iski taantuma 2008 lopulla. Tämä tarkoitti käytännössä myös sitä, että kun taloudessa meni pitkään huonosti, harva vaihtoi tuttua ja turvallista työpaikkaa uuteen. 2017 alussa huomasin, että ihmiset alkoivat yhtäkkiä hymyilemään, jonka taustalla oli luottamus tulevaisuuteen. Tämä taantuman voittaminen näkyi hymyn lisäksi siinä, että kymmenisen vuotta ollut rekrytointitulppa poistui ja ihmiset alkoivat rohkeasti vaihtamaan työpaikkaa.

Omalla kohdalla 2017 loppuvuodesta päätin vaihtaa työpaikkaa. Se ei ollut tavoitteeni, mutta olin jo muutaman vuoden huomannut olevani paikallani, eikä samanlaista intoa tekemiseen enää ollut. Päätin ottaa loikan tuntemattomaan, vaihtaa toimialaa ja näkökulmaa. Logistiikkaura jatkui, mutta näkökulma ja ratkaisut olivat jotain mitä en olisi hetkeä aikaisemmin vielä uskonut tekeväni. Lähtökohtaisesti konepajamies ei mielestäni ollut kykenevä hyppäämään tunnistusteknologian ja ohjelmistoratkaisujen pariin.

Miten konepajamiehestä voi tulla it-ammattilainen?

 Olen kasvanut metallin ja leikkuunesteen tuoksussa, kovassa metelissä. Oikeastaan koko työurani olen tehnyt teollisuuden parissa ja lähes koko ajan logistiikan näkökulmasta. Aiemman työrupeamani, eli ulkoistamisen ja konsultoinnin näkökulma oli lähes poikkeuksetta toiminnan ja erityisesti tekemisen tehostaminen, eli prosesseja ja materiaalivirtoja optimoimalla palkkakustannukset tapahtumaa kohden pyritään saamaan mahdollisimman alhaisiksi. Niihin eivät järjestelmät ja teknologia koskaan vahvasti liittyneet. Näistä lähtökohdista konepajamiehen siirtyminen ohjelmistojen ja teknologian pariin tuntui lähes mahdottomalta. 

Olin skeptinen, pystynkö vaihtamaan työpaikkaa ja onnistumaan samaan tapaan uudella alalla. Vanha oli tuttua ja turvallista, kaikki oli oikeastaan ihan hyvin. Hakiessani halusin tiedon siitä, että minä pystyn antamaan ja saamaan jotain mikä tekee työpaikan vaihtamisen eli riskinoton järkeväksi. Onnekseni myös Finn-ID:llä ajateltiin täysin samalla tavalla. Pitkän rekrytointiprosessin aikana kävi selkeästi ilmi pari konkreettista tavoitetta; Finn-ID:n tavoitteena oli mm. liikevaihdon kaksinkertaistaminen ja yrityskulttuurin muutos. Siihen tarvittiin osaamista ja näkemystä, eli oikeanlaisia ihmisiä. Ei kulttuuriin sopivia, vaan sitä täydentäviä.

Konepajamieskin muuttuu helposti ja nopeasti it-ammattilaiseksi, kun taustalla on tekemistä tukeva historia ja oikea asenne.

Ari Laurila

Miten onnistua uudella alalla?

Finn-ID:n lähtökohtana on puolittaa turha työ. Etsiä nykyisestä toiminnasta työvaiheita, jotka mahdollistavat inhimillisen virheen, joita kukaan ei välttämättä halua nykyisellä tavalla tehdä ja jotka mahdollistavat väärän informaation syntymisen. Näiden tunnistamiseen konepajamiehellä on helposti näkemystä, kun tuntee operatiivisen tekemisen, tuotannon ja logistiikan perusideologiaa. Konepajamies helposti ymmärtää yrityksen strategiset tavoitteet ja niiden vaikutuksen tekemiseen ja tiedon tarpeeseen.

Turhan työn ytimessä on prosessien ja johtamisen tunteminen. Miten ja millä välineillä tekeminen, raportointi, seuranta ja ohjaaminen tapahtuu tällä hetkellä? Millaiset tavoitteet yrityksellä on? Eli tuntemalla tekemisen, voit löytää myös turhaa työtä. Finn-ID:llä on talo täynnä teknologia- ja ohjelmistoammattilaisia. Kulttuuriin kuuluu yhdessä tekeminen ja toisten pyyteetön auttaminen. Joten oli uskomattoman helppoa vaihtaa alaa. Tuotannon ja sisälogistiikan oppiminen vaatii vuosia ja kilometrejä, teknologian oppiminen on helppoa ja nopeaa.

Mitä työpaikan vaihtaminen opetti?

Juuri sinusta voi tuntua, että it-ala on pelottava, tarvitaan koodausosaamista ja pitää osata edes jollain tasolla myös huipputeknisistä laitteista jotain. Näin ei kuitenkaan ole. Konepajamieskin muuttuu helposti ja nopeasti it-ammattilaiseksi, kun taustalla on tekemistä tukeva historia ja oikea asenne. Asenne oppimaan uutta ja luopumaan vanhoista uskomuksista. Suosittelen ottamaan riskejä ja hakemaan vaikkapa Finn-ID:lle töihin. Minulle on auennut myynnistä ja johtamisesta sellaisia tasoja, joita en aiemmin tuntenut. Saan nykyään helpottaa yksittäisen työntekijän arkea ja samalla konsultoida osaamisellani tuotanto- ja sisälogistiikkaprosesseja, jotta ne ovat siinä kunnossa, että teknologiaa kannattaa tuoda mukaan. Työstäni lopulta hyötyy ja iloitsee ihminen, oli se sitten toimitusjohtaja tai trukkikuski.

Ps. Mikäli sinua kiinnostaa alanvaihto, katso avoinna olevat työtehtävämme täältä!

Siirry takaisin sivun alkuun