19.05.2021

Tuoreet kasvot -sarjassa esittelyssä Olli Oka

Olli Oka

Tuoreet kasvot -sarjamme esittelyssä on hetki sitten projektipäällikkönä aloittanut Olli Oka. Sähkövoimainsinöörinä Olli ei ole päivääkään tehnyt varsinaisia sähköinsinöörin töitä, vaan ura ohjautui heti jo alkuvaiheessa prosessikehitykseen ja logistiikkaan. ”Koin prosessikehitykseen liittyvät työt heti omaksi jutukseni ja myöhemmin urallani olenkin ahminut lisää tietoa aiheesta työn ja opiskelujen kautta”, Olli aloittaa.

Olli Oka

Olli sai kokea heti uuden työn saralla meille Finn-ID:läisille tärkeän asian – työilmapiirin, jossa on tekemisen meininki ja jossa viihdytään. ”Finn-ID:llä olen erityisesti pitänyt yhteishengestä ja avoimuudesta. Heti ensimmäisessä projektissa pääsin tukeutumaan lähes koko organisaatioon,” hän jatkaa. Avoimen työilmapiirin lisäksi Ollia on erityisesti innostanut työskentely uusien teknologioiden parissa: ”Olen innoissani siitä, että työskentelemme uuden teknologian parissa, sillä digitalisaatio on tullut todella lähelle tässä työssä.”

Prosessinkehityksestä ja logistiikasta kiinnostunut Olli nollaa parhaiten ajatukset PC-pelien äärellä. Vapaa-ajalla hän nauttii luonnossa liikkumisesta. ”Viime kesänä tutustuin Koliin ja tulevaksi kesäksi olisi tarkoitus suunnitella samankaltainen reissu”, Olli avaa tulevan kesän suunnitelmia.

Vaikka Ollilla ei ole mitään erityistä elämän mottoa, hän on tietoisesti opetellut tuntemaan itsensä ja tarttumaan hetkeen. Lopuksi hän haluaa päättää esittelyn terveisiin:

Kiitos mahtavasta vastaanotosta kaikille Finn-ID:n työntekijöille!

Haluatko olla osa turhan työn puolittajia? Katso avoinna olevat työtehtävämme täältä! 

Siirry takaisin sivun alkuun