24.02.2017

Digitalisaatio tuottaa organisaatioille lisää aikaa, mutta mitä sillä ajalla tehdään?

Woman with barcode reader in warehouse

Keskustelin hiljattain asiakasyrityksen toimitusjohtajan kanssa käynnissä olevasta projektistamme. Olimme jo kuvanneet prosessin eri vaiheet ja syventyneet sovelluksen toimintalogiikkaan, kun keskustelumme ajautui hieman asiasta sivuun. Tai no oikeastaan, jos tarkkoja ollaan – osuimme keskustelussa juuri asian ytimeen.

Aloimme keskustella siitä, minkälaista on työskennellä toimitusjohtajan johtamassa yrityksessä, kun projektimme on saatu valmiiksi ja digityökalut ovat joka päiväisessä käytössä. Pääsimme keskustelussamme nopeasti siihen lopputulokseen, että työskentely on tehokkaampaa. Organisaation työaikaa vapautuu, kun keskinäinen asioiden selvittely ja virheiden korjaaminen vähentyvät.

Olimme molemmat kovin tyytyväisiä keskustelumme lopputulokseen ja vaihdoimme kohteliaisuuksia kehuen toistemme kykyä visioida tulevaa. Kun päästää kaksi myyjää juttelemaan, niin kehumiseksihan se ennen pitkää menee. Olimme mielestämme tekemässä oikeita asioita ja oikeista syistä.

Heitin toimitusjohtajalle puolihuolimattoman kysymyksen. ”Mitä aioitte tehdä organisaationa kaikella sillä ajalla, mikä vapautuu digiprojektin lopputuloksena?” Keskustelukumppanini oli hetken hiljaa ja arvioi selkeästi eri vaihtoehtoja mielessään.

Kysymys ei kuitenkaan ollut hänelle vieras, koska hyvin pian hän vastasi. ”Me käytämme ison osan siitä ajasta kehittyäksemme asiakastyöskentelyssä. Tänä päivänä koko organisaationi osallistuu asiakastyöhön, mutta joidenkin henkilöiden osalta asiakastyöskentely on epämukavuus alueella. Me tulemme panostamaan vuorovaikutustaitojen kehittämiseen, niin organisaation sisäisessä kun myös tietysti ulkoisessa kommunikoinnissa. Lyömme kilpailijat laudalta tulevaisuudessa ylivertaisella palvelullamme, minkä salaisuus on saumattomasti yhteen toimiva henkilöstömme”.  

Olimme aloittaneet digitalisaatioprojektimme tehostaaksemme yrityksen materiaalihallintaa, mutta päädyimmekin kehittämään yrityksen asiakaspalvelua ja vuorovaikutusosaamista.

Tuon kommentin jälkeen olin minä vuorostani hiljaa, koska olin yllättynyt. Positiivisesti yllättynyt. Olimme aloittaneet digitalisaatioprojektimme tehostaaksemme yrityksen materiaalihallintaa, mutta päädyimmekin kehittämään yrityksen asiakaspalvelua ja vuorovaikutusosaamista. Elokuvissa tätä voisi sanoa mielenkiintoiseksi juonen käänteeksi, mutta eläessämme arkitodellisuudessa mielestäni tämä on rohkea ja kunnianhimoinen visio. Keskustelukumppanini oli sen verran vakuuttava myyjä, että ostin ajatuksen heti.

Digitalisaatio tarjoaa meille välineitä, joilla voimme tehostaa työskentelyämme. Toisin sanoen säästämme kallisarvoista työaikaa. Kysymykseni onkin, mitä teemme kaikella sillä ajalla?

Teemmekö yksinkertaisesti enemmän samoja asioita kun aiemmin ja kasvatamme tulostamme liikevaihdon kasvulla? Vai olemmeko valmiit investoimaan osan vapautuneesta ajasta pehmeämpiin arvoihin, inhimilliseen tulevaisuuteen kuten vuorovaikutustaitoihin ja keskinäisen kommunikoinnin parantamiseen? Ja jos oikein rohkeaksi heittäydytään visioinnissa, voisimme me suomalaiset kehittyä digitalisaation avulla maailman parhaiksi asiakaspalvelijoiksi. Aikaa kun tulevaisuudessa siihen on.

Siirry takaisin sivun alkuun