Thermo Fisher

109_Thermo_Fisher_001.jpg

Thermo Fisher Scientific siirsi varastohallintansa uudelle aikakaudelle. 

Vielä 2000-luvun alkupuolella Thermo Fisher Scientific Oy:n varastokirjaukset tehtiin manuaalisesti. Alkeelliseksi ja kankeaksi koetun toimintatavan uudistuksen sysäsi liikkeelle Vantaan toimipisteen muutto uusiin suurempiin tiloihin vuonna 2002.

Automaattiseen tunnistukseen ja reaaliaikaiseen tiedonsiirtoon perustuva varastonhallintaratkaisu on päivittäin tiukkojen toimitusaikataulujen kanssa toimivalle Thermo Fisherille välttämättömyys. Noin 5 500 tilausriviä kuukaudessa lähettävän yhtiön varastopäällikkö Jari Martikainen pohtiikin, miten he ennen pärjäsivät.

Thermo Fisher  Scientific Oy kuuluu amerikkalaiseen Thermo Fisher Scientific -konserniin, joka on maailman johtava laboratoriolaitteita ja –tarvikkeita kehittävä ja valmistava yritys. Thermo Fisherin Suomen-yksikön myydyin volyymituote ovat pipetin kärjet, joita valmistetaan kellon ympäri yhtiön Joensuun tehtaalla. Noin 66 000 tuotenimikkeen repertuaariin kuuluu pipettejä, kuoppalevy- ja molekyylibiologian laitteita, kliinisen kemian  analysaattoreita ja näihin kuuluvia reagensseja ja kulutustavaroita,  laboratorioautomaatioratkaisuja sekä systeemejä elintarvikkeiden laadunvalvontaan sekä vesi- ja  ympäristöanalytiikkaan. Tuotteiden loppuasiakkaita edustavat sairaalat, terveyskeskukset, laboratoriot ja teollisuus. 

Eräseuranta erityisasemassa 

Thermo Fisher Scientificin Vantaan varastossa sijaitseva lähes 200 neliömetrin kokoinen jääkaappi on sinisenään identtisennäköisiä paketteja. Ei jää epäselväksi, millaiset virhemahdollisuudet toimitusketjuun liittyisi ilman luotettavaa tunnistustekniikkaa, joka mahdollistaa koko lähtevän logistiikan.

– Kun tuotteet on hyllytetty oikein, loputkin työvaiheet sujuvat oikein, asiakaspalvelupäällikkö Marko Järvelä kertoo.

Aiemmin keräily tehtiin paperinippujen kanssa varastoa kierrellen. Tuotteiden paikat olivat joko keräilijän muistissa tai ne piti tarkistaa manuaalisesti ylläpidettävästä kortistosta.

– Kerätyt tuotteet merkittiin paperille ja naputeltiin myöhemmin toiminnanohjausjärjestelmään, mikä luonnollisesti hidasti toimitusketjua asiakkaalle ja mahdollisti inhimillisiä virheitä. Varsinkin jääkaapissa säilytettävät tuotteet ovat toimitusaikakriittisiä, joten virheisiin ei ole varaa, Järvelä jatkaa.  

Logistiikkaketjua hallitaan nyt langattoman verkon kautta kommunikoivan mobiilipäätteen avulla, jossa on Finn-ID:n toteuttama varasto-ohjelmisto. 

– Varastollamme työskentelevä kuusikymppinen rouva ei halunnut opetella käyttämään tietokonetta, koska laite saa hänet tuntemaan itsensä epävarmaksi. Finn-ID:n toteuttaman ”sähköisen poimintalistan” käyttö sen sijaan on hänelle helppoa ja turvallista, sillä ohjelma ohjaa käyttäjää jatkuvasti ja vaihe vaiheelta, Martikainen kertoo.

Ohjelmisto kertoo tuotteiden tarkat varastopaikat ja ohjaa käyttäjää kulkemaan optimaalisimmassa keräilyjärjestyksessä, jolloin turha juoksentelu ja tuotteiden sijaintien tarkistelu jäävät pois. Tieto siis tulee käyttäjän luo, eikä toisinpäin.

– Osa tuotteista on lisäksi eräseurattavia valmistuspäivämäärän mukaan, jolloin tarkkuusvaatimus korostuu entisestään. Niinpä pääte on ohjelmoitu niin, että se kysyy näiden tuotteiden kohdalla eräseurattavuutta, ennen kuin päästää keräilijän eteenpäin, Martikainen lisää.  

Haastavan projektin tulokset puhuvat puolestaan  

Suunnitteluun ja määrittelyvaiheeseen kannattaa satsata aina aikaa.

– Meidän ratkaisussamme Scalan ja Finn-ID:n varastonhallintaratkaisun välissä on Winstore-järjestelmä saldojen kohdistamista varten. Kolmen ohjelmiston yhteensovittamisessa oli omat haasteensa, mikä johtui lähinnä bittinikkarien ja käyttäjien erilaisesta terminologiasta. On tärkeä varmistaa, että kaikki puhuvat samaa kieltä ja ymmärtävät toisiaan. Projekti saatiin kuitenkin vietyä erittäin onnistuneesti läpi. Varastotyöntekijät pystyvät suorittamaan keräilyn aikaisempaa merkittävästi nopeammin ja siten myös vastaamaan aiempaa asiakasystävällisemmin jatkuvasti kasvaviin tilausmääriin. Ylimääräisiä manuaalityövaiheita sekä turhaa juoksemista ja tarkistelua on saatu eliminoitua pois, ja saldot ovat nyt aina reaaliaikaisia. Helppokäyttöisyys on suuri bonus, Järvelä ja Martikainen luettelevat. 

Vanhaan malliin palaamista miehet kavahtaisivat. 

– Päätteiden vieminen varastolta pois olisi yhtä mahdoton ajatus kuin se, että toimistotyöntekijältä otettaisiin tietokone pois. Työskentelystä ei tulisi mitään, he kuittaavat. 

 

Kiitos vielä kaikille ständillämme Logistiikka - Kuljetus -messuilla vierailleille. Invalidiliiton... http://t.co/WA9Ao6nk

Logistiikan merkitys yrityksen kilpailukyvylle korostuu erityisesti suurilla yrityksillä. Suurilla kaupan alan... http://t.co/fcCHkQze

LinkedIn Events: RFID Spring Seminar http://t.co/gxMYUmxf.

Mietityttääkö joku asia automaattisen tunnistuksen teknologioissa tai sen tarjoamissa mahdollisuuksissa?... http://t.co/LCQxY04O

katso Twitter »