Rocla Oyj

208_Rocla_009_KANSI.jpg

Asiakkailleen älykkäitä logistiikkaratkaisuja ja -palveluja suunnitteleva ja tarjoava Rocla kuuntelee järjen ääntä myös taloa itseään koskevissa päätöksissä.

Oransseista trukeistaan tunnetun pörssiyhtiön hallitus lanseerasi keväällä 2006 toimintojen tehostuskampanjan, jolloin mm. oman sisälogistiikan tarkastelu tuli ajankohtaiseksi. Perusteellisen prosessien esiselvityksen, oikeiden laitevalintojen ja päivittäisiin toimintamalleihin räätälöidyn ohjelmistototeutuksen tuloksena syntyi ratkaisu, joka myötävaikutti muun muassa tilaus-toimitusketjun typistymiseen 70 päivästä viiteen päivään.  

Rocla valmistaa sisäkäyttöön tarkoitettuja sähköllä toimivia trukkeja oman Rocla-brandinsa lisäksi Caterpillarin ja Mitsubishin tuotemerkeillä. Asiakaskuntaa Euroopassa alan kuudenneksi suurimmalla toimijalla löytyy ympäri maapalloa. Jokainen trukki tehdään tilaustyönä eli varastossa niitä ei näy. Nostokoneiden perusmalleja löytyy noin 70 kappaletta, joita erilaisin optioin muokataan kunkin asiakkaan tarpeita vastaaviksi. Niinpä erilaisten trukkien määrä on teoriassa ääretön.

Trukkien mastot Rocla valmistaa itse, muut komponentit tulevat kokoonpanolinjoille alihankkijoilta. Trukin kokoamistyö kestää vain 1-4 päivää ja asiakas saa parhaassa tapauksessa toimituksensa jopa viiden päivän kuluttua tilauksen jättämisestä. Tavoite ei tietysti onnistuisi, jos jokin komponenteista puuttuisikin varastosta. Nykyaikaisen varastonhallintaratkaisun ansiosta Roclan ei kuitenkaan tarvitse jossitella. 

Prosessin esiselvitys ratkaisevassa asemassa

– Ennen tehostamiskampanjaa ongelmamme oli se, että varastosta ottoja ei merkitty järjestelmään eli saldot eivät olleet ajan tasalla ja varastonarvoon ei voitu luottaa. Emme tienneet milloin tavara loppuu ja löytyvätkö kaikki trukin kokoamiseen tarvittavat komponentit ylipäätään, Roclan logistiikkapäällikkö Niklas Lindblad valottaa projektin taustoja. 

Projekti alkoi normaalilla kilpailutuksella. Monivaiheisen ja vaativan projektin onnistuneesti läpi vieneen Lindbladin vakuutti Finn-ID:n tekemä prosessin esiselvitys, jossa perehdyttiin Roclan toimintatapoihin ja varastonhallinnan haasteisiin.

– Kapuloita voi ostaa keneltä tahansa, mutta myös ohjelmisto on saatava omiin prosesseihin sopivaksi. Näin isossa projektissa täytyy tietää mitä ollaan tekemässä. Roclan ja Finn-ID:n toimintaideologiat kohtasivat, itsekin sisälogistiikkaselvityksiä asiakkailleen tarjoavan yhtiön logistiikkapäällikkö toteaa. 

Varastoon sidotun pääoma vähentyi toimitusvarmuutta heikentämättä

Sisäisen logistiikan remontti päätettiin hoitaa kertaheitolla kuntoon kaikilta osin. Vanhat muistiin keräävät päätteet vaihdettiin reaaliaikaisiin päätteisiin, joihin räätälöitiin varastonhallintaohjelma, joka keskustelee tekstipohjaisen Työkalupakki 7.4 –toiminnanohjausjärjestelmän kanssa. Lisäksi siirryttiin reaaliaikaiseen tiedonsiirtoon, jonka ansiosta tietojärjestelmän saldot ovat todenmukaisia sekä luotettavia ja päätöksenteko perustuu oikeisiin tietoihin.  

Roclan uusi varastonhallintaratkaisu huolehtii tiedon laadusta logistiikkaketjun kaikissa vaiheissa aina komponenttien saapumisesta valmiisiin tuotteisiin. Vastaanottovaiheessa tavarat tuloutetaan järjestelmään viivakooditunnisteesta ja tuotantoon lähtevät tarvikkeet merkitään varasto-otoiksi. Reaaliaikaisen ratkaisun avulla saldot päivittyvät järjestelmään viiveettä.  

2-laatikkojärjestelmässä kotiinkutsun toteuttaminen modernisoitiin synkronoimalla mobiilipäätteet ja Sentinel-tulostuksenhallintaohjelma työtä helpottavaksi kokonaisuudeksi. Aiemmin kukin laatikko oli sidottu tiettyyn nimikkeeseen, jolloin oikean laatikon etsimiseen kului tuloutusvaiheessa aikaa. Nykyisen järjestelmän avulla sopiva vapaana oleva laatikko voidaan tuotteen saapuessa kohdistaa mille tahansa nimikkeelle tulostamalla viivakooditarra laatikon kylkeen suoraan tiedonkeruupäätteestä. Tulostuksenhallintaohjelma mahdollistaa myös viivakooditarran ulkoasun suunnittelun ja osittaisen tietosisällön hallinnan ilman pääjärjestelmän ohjelmointia. 

Muita ohjelmiston toimintoja ovat varastosiirrot, saldokorjaukset, nimikehaut ja inventointi. Järjestelmä mahdollistaa myös nimikkeiden tuotantokeräilyn komponenttitasolla. Projektiin osallistui myös ERP-toimittaja, jonka vastuulla oli huolehtia Finn-ID:n toimittaman varastonhallintaohjelmiston yhteensopivuudesta Työkalupakkiin. Finn-ID:n toteuttaman kuuluvuuskartoituksen pohjalta rakennettavasta langattoman verkon rakennuksesta puolestaan vastasi ulkoistettu it-tuki.  

Tarkka tieto takaa toimitusvarmuuden ja auttaa työssä

Roclan valmistamissa trukkimalleissa on yhteensä jopa yli 100 mastotyyppiä ja nostokorkeutta. Mastot ovat valmistusprosessin kriittisin osa, sillä mastopalkkien toimitusajat ovat kuudesta yhdeksään kuukautta.

– Nyt tiedämme kilon tarkkuudella, miten paljon mastopalkkeja varastossa on. Ihan niin tarkkaa tietoa emme edes tarvitsisi, Lindblad hymyilee.

Luotettava ja tarkka tieto varastosaldoista takaa toimitusvarmuuden. – Kun tiedämme, ettei tavara lopu, asiakkaamme eivät joudu kärsimään toimitusten viivästyksistä, hän jatkaa. 

– Henkilökunta otti ratkaisun lämpimästi vastaan ja on kiitellyt jälkikäteen työskentelyä helpottavasta apuvälineestä, Lindblad huomauttaa. Ratkaisu vähentää merkittävästi manuaalista työtä mikä eliminoi virheitä, uusia käyttökohteita ideoiva Lindblad toteaa.   

 

Käytetty ohjelmisto: 
Sisälogistiikka vastaanotosta valmistukseen
Käytössä oleva laitteisto: 
Dolhpin 9500 -tiedonkeruupäätteet (Honeywell), tulostin (Toshiba TEC), Sentinel-tulostuksenhallintaohjelmisto
Muuta: 
Ohjelmisto: Työkalupakki 7.4

Kiitos vielä kaikille ständillämme Logistiikka - Kuljetus -messuilla vierailleille. Invalidiliiton... http://t.co/WA9Ao6nk

Logistiikan merkitys yrityksen kilpailukyvylle korostuu erityisesti suurilla yrityksillä. Suurilla kaupan alan... http://t.co/fcCHkQze

LinkedIn Events: RFID Spring Seminar http://t.co/gxMYUmxf.

Mietityttääkö joku asia automaattisen tunnistuksen teknologioissa tai sen tarjoamissa mahdollisuuksissa?... http://t.co/LCQxY04O

katso Twitter »