Kotivara

1175234974.jpg

Kylmäsavutuotteista ja venäläisestä meetvurstistaan tunnetun Kotivara Oy:n viivakoodiprojektin ensisijainen tavoite oli parantaa laadukkaiden tuotteidensa turvallisuutta entistäkin paremmaksi. Tavoitteena oli myös tuotannon tehostaminen punnitusta nopeuttamalla sekä samalla varmistaa virheettömät punnitustulokset.

Kotivara Oy on tehostanut viivakoodijärjestelmän käyttöönotolla lähettämönsä keruutoimintoja noin tunnilla päivässä.

- Sen lisäksi applikaattori korvaa siivutuksessa päivittäin noin neljän tunnin työn, kertoo logistiikkapäällikön Markku Salo, kun seisomme tuotantolinjan päässä tarkastelemassa, kuinka TEC B-482 tulostin sylkee ulos viivakoodietiketin, jonka applikaattori kiinnittää valmiiksi meetvurstipakkauksilla täytetyn pahvilaatikon kylkeen.

Päivittäin merkitään 2500 - 4000 yksikköä ja saman verran suoritetaan viivakoodin lukemista myyntituotevarastossa tavaran lähtiessä asiakkaalle. Laatikon kyljessä olevan etiketin viivakoodi sisältää kaikki tiedot, jotka ovat tarrassa myös selkokielisenä eli tuotenumeron, tuotenimen, tuotteen erän, lavan, varastopaikan, kappalemäärän tai painon sekä parasta ennen -päiväyksen.

Kotivaran käytössä on viisi lämpösiirtotulostinta, joista kaksi on T-Robot Oy:n valmistaman applikaattorin yhteydessä. Tulostus tapahtuu verkon kautta, Suomen Cobra Systems Oy:n tekemien helppokäyttöisillä aliohjelmilla ohjattuna.

Viivakoodin käyttö nopeuttaa ja varmistaa tuotteiden lähetystä

Elintarviketeollisuudelle ja laatua vaalivalle yritykselle erätietojen syntyminen ja seuranta on elintärkeää. Se oli Markku Salonkin mukaan projektin ensisijainen tavoite.

Vaikka raaka-aineet tutkitaan ja niiden toimittajat ovat luotettavia, ovat järjestelmän avulla tuotteittain ja asiakkaittain syntyneet erätiedot lisätae tuotteiden laadusta. Viivakoodin käyttö luonnollisesti myös nopeuttaa tuotteiden lähetystä, kun näppäily on jäänyt pois. Viivakoodin avulla järjestelmään kerättyä tietoa käytetään hyväksi myös muussa materiaalinhallinnassa, kun sekä tuotemäärät että varastomäärät näkyvät myyjille reaaliaikaisina.

 

Käytössä oleva laitteisto: 
TEC B-482 -tulostimet, (applikaattori T-Robot), IT 3800-viivakoodilukija
Muuta: 
eräseuranta, etiketöinti, applikointi, lähetys
Projektin vastuuhenkilöt / toteuttajat: 
Asiakkaan ohjelmana Alfa Manager

Kiitos vielä kaikille ständillämme Logistiikka - Kuljetus -messuilla vierailleille. Invalidiliiton... http://t.co/WA9Ao6nk

Logistiikan merkitys yrityksen kilpailukyvylle korostuu erityisesti suurilla yrityksillä. Suurilla kaupan alan... http://t.co/fcCHkQze

LinkedIn Events: RFID Spring Seminar http://t.co/gxMYUmxf.

Mietityttääkö joku asia automaattisen tunnistuksen teknologioissa tai sen tarjoamissa mahdollisuuksissa?... http://t.co/LCQxY04O

katso Twitter »