Case: Atea

Case: Atea

Lisätehoa ja hallittavuutta Atean varastoon

Atea on johtava IT-infrastruktuuriratkaisujen, -tuotteiden ja palveluiden kokonaistoimittaja.

Espoossa sijaitsevasta logistiikkakeskuksesta lähtee kuukausittain noin 11 000 toimitusriviä. Suurin osa käsiteltävästä tavarasta on sarjanumeroseurattavaa eli yksilöiden tunnistaminen on toiminnan elinehto.

Laadukkaan ja tehokkaan toiminnan takaa Atean varastonhallintaratkaisu, joka kattaa kaikki toiminnot aina tavaran vastaanotosta niiden toimitukseen.

Case: Atea

Jatkuvaa kehitystyötä

Atea on aina ollut aktiivinen kehittämään niin työtapojaan kuin toimintamallejaan. Ensimmäinen harppaus tapahtui jo 1990-luvun lopussa, jolloin yhtiö otti käyttöönsä kehittyneen toiminnanohjausjärjestelmän sekä langattomat keräilypäätteet. Reilu kymmenen vuotta myöhemmin Atean logistiikkakeskus loikkasi Dynamics NAV -järjestelmään. Samaan aikaan mobiilipäätteistä päätettiin ottaa enemmän hyötyjä irti ja niihin lisättiin kaikki tarvittavat varastotoiminnot aina vastaanotosta toimituskuittauksiin.

Tuorein uudistus tehtiin reilu vuosi sitten, kun olemassa olevaa ratkaisu päivitettiin sopimaan paremmin WLAN-ympäristöön. Kaikki varaston toiminnot tehdään käsipääteratkaisulla. Varastotoimintojen sujuvuudella on välitön vaikutus yrityksen toimintaan.

Ei ole yhdentekevää, kuinka nopeasti esimerkiksi tavaroiden hyllytys sujuu. Toimiva varastonhallinnan malli mahdollistaa hyllytys- ja keräilytavoitteiden saavuttamisen ja tehostaa vasteaikoja, logistiikkakoordinaattori Riku Andersson Atealta kertoo.

Myös keräilyn laadulla ja saldojen oikeellisuudella on merkitystä.

Mitä paremmin saldot pitävät paikkansa, sitä helpommaksi oma työskentely käy. Ratkaisu on joustava, sillä se sallii saldotarkistuksen vaikkapa kesken keräilyn, hän jatkaa.

Myös henkilöstön perehdyttämispuoli on hanskassa.

Uuden henkilökunnan kouluttaminen on nopeaa, koska käyttöliittymä on helppokäyttöinen ja käyttäjää opastava, Andersson kommentoi.

Uusi ympäristö haastoi päivitykseen

Ennen viimeisintä uudistusprojektia asiakkaan haasteena oli vanhojen päätteiden epäluotettava toimivuus ja näiden toimivuus WLAN-verkossa. Käytetty ohjelmisto sen sijaan oli toiminut hyvin.

Kysyimme Atean logistiikkakoordinaattori Riku Anderssonilta muutamia kysymyksiä projektiin liittyen.

Kuinka uusin konvertointiprojekti mielestäsi sujui?
– Projekti on sujunut hyvin. Finn-ID:n toimittama softa toimii kuten haluamme ja uudistuksessa tehdyt pienet lisäykset  ohjelmistoon ovat tehostaneet entisestään toimintaamme ja vähentäneet virheitä.

Mietteitäsi projektin kulusta?
– Päätteiden luennassa ilmeni ongelmia, sillä luennan viivettä ei saatu heti meille sopivaksi. Luemme paljon pieniä tunnisteita, jolloin lukijalla pitää pystyä tähtäämään tarkasti haluttuun tunnisteeseen ja vasta sen jälkeen suorittaa luenta. Finn-ID ratkoi haasteen hienosti ja luenta saatiin toimimaan juuri haluamallamme tavalla. Ongelman ratkominen vei hieman aikaa, mutta se ei haitannut, koska asiasta tiedotettiin Finn-ID:n puolelta riittävästi.

Tekisittekö jotain toisin?
– Kaikki tuli tehtyä mitä pitikin. Muutama mielenkiintoinen kehitysajatus jäi muhimaan ja odottamaan tulevaa.

Onko uudessa ratkaisussa ilmennyt ongelmia?
– Ainoat ongelmat ovat liittyneet varastomme WLAN-verkkoon, mutta sekin on uudelleen ohjailtu Atean omilla resursseilla eikä siten liity Finn-ID:n toteutukseen. Ratkaisun käyttäjät ovat olleet tosi tyytyväisiä uuteen systeemiin.

Myytte omille asiakkaillenne erilaisia tabletteja ja älypuhelimia. Harkitsitteko näiden laitteiden hyödyntämistä omassa varastossanne?
– Älypuhelimen tai tabletin käyttö ei ole meidän nykyprosesseissa järkevää varastotoimintojen osalta.

Toiminta tehostuu ja virheet vähenee

Finn-ID:n toimittama softa toimii kuten haluamme ja uudistuksessa tehdyt pienet lisäykset ohjelmistoon ovat tehostaneet entisestään toimintaamme ja vähentäneet virheitä.

Riku Andersson

Logistiikkakoordinaattori, Atea

Toimitetut ratkaisun avaimet

Tässä projektissa yhdisteltiin useita eri ratkaisuja ja tuotteita tehokkaaksi kokonaisuudeksi. Ratkaisun keskiössä oli

  • Honeywell -päätteet
  • Toshiba TEC -tulostimet
  • Varastonhallinnan ohjelmisto käsittää: vastaanotto, hyllytys, hyllypaikkasiirrot, keräily, saldotarkistus, toimitusten kirjaus
    Asiakkaan toiminnanohjausjärjestelmä: Microsoft Dynamics NAV
Siirry takaisin sivun alkuun