03.10.2022

Tuoreet kasvot -sarjassamme Janne Ikonen

Tuoreet kasvot -sarja jatkuu! Finn-ID:n tiimi vahvistui huhtikuun lopulla, kun Janne Ikonen aloitti asiakasryhmäpäällikkönä. Jannen työnkuva on myynnissä, jossa hän toimii nimettyjen asiakasryhmien parissa. Jannen työnkuvaan kuuluu muun muassa löytää oikeat ratkaisut asiakkaalle, jotka helpottavat ja nopeuttavat asiakkaan prosesseja.

Ennen Finn-ID:lle saapumista Jannelle on kertynyt myynnin lisäksi työkokemusta turvallisuusalalta. ”Olen toiminut ennen Finn-iD:tä työelämäni alussa turvallisuusalalla, jossa toimin monipuolisissa tehtävissä aina kouluttajasta, asiantuntijasta liiketoiminnan johtamiseen. Tämän jälkeen innostuin myynnistä ja operatiivisesta toiminnasta, jonka parissa olenkin työskennellyt erityyppisissä tehtävissä”, Janne aloittaa.

Mistä tykkäät erityisen paljon uudessa työssäsi? ” Uusi työ mahdollistaa aina uuden oppimisen, joka pitää mielen virkeänä. Uudessa työssä parasta on se, että kaikki ottivat minut avosylin vastaan ja täällä huokuu vilpitön auttaminen sekä yhteistyö. Myynnin mahdollistaminen ja tuki esimiestasolla on poikkeuksellisen vahvaa. Myös myynninvalmennukseen käytetään paljon vaivaa, joka mahdollistaa jatkuvan kehittymisen”, Janne kertoo.

Uusi työ mahdollistaa aina uuden oppimisen, joka pitää mielen virkeänä. Uudessa työssä parasta on se, että kaikki ottivat minut avosylin vastaan ja täällä huokuu vilpitön auttaminen sekä yhteistyö.

Vastapainona työlle Janne viettää vapaa-aikansa pyöräillen ja lasten sekä koiran kanssa retkeillen ja luonnosta nauttien. ” Harrastuksiin kuuluu myös valokuvaaminen, musiikki ja videokuvaaminen”, Janne jatkaa.

Onko sinulla jotain mottoa tai quotea, joka erityisesti sopii suuhusi tai elämän asenteeseen? ”Lempisitaattini elämässä on… Suuret teot eivät vaadi suurta voimaa vaan kestävyyttä”, Janne päättää.

Haluatko olla osa turhan työn puolittajien tiimiä? Katso avoinna olevat työtehtävämme täältä! 

Siirry takaisin sivun alkuun