Case: Satakunnan logistiikkakeskus

Satakunnan logistiikkakeskus

Agendalla logistiikkakeskuksen tilausprosessin tehostaminen

Materiaalitilaukset ja osastovarastojen täydennykset olivat aiemmin osa hoitohenkilökunnan työtä. Nyt tehtävistä vastaavat logistiikkatyöntekijät, jotka ovat tilaus- ja hyllytyspalvelun ammattilaisia.

Näin hoitajat saavat keskittyä ydintehtäväänsä potilaiden hoitamiseen. Finn-ID:n toimittama osastotilausratkaisu huolehtii siitä, että tilaukset siirtyvät nopeasti ja virheettömästi keskusvarastolle edelleen keräiltäväksi ja kuljetettavaksi.

Satakunnan logistiikkakeskus

”Katalogissa” 10 000 nimikettä hoitotarvikkeista mappeihin

Satakunnan sairaanhoitopiirin logistiikkakeskuksen tehtävänä on huolehtia materiaalitoimituksista sairaanhoitopiirin omien yksiköiden lisäksi myös jäsenkuntien perusterveydenhuollon tarpeisiin. Kuljetettavan tavaran volyymi on viikoittain noin 400 kuutiota. – Hyvät liikenneyhteydet ovat eduksi, sillä tavaraa toimitetaan ympäri Satakuntaa – keskussairaalasta aina esimerkiksi Raumalle ja Kankaanpäähän saakka. Huolehdimme toimituksista myös puolustusvoimille Säkylään ja Niinisaloon, vastuualuejohtaja, logistiikkakeskuksen päällikkö Juha-Pekka Heikkonen selventää.

Tuotevalikoima käsittää lähes 10 000 tuoteartikkelia. Toimitamme lähes kaikkia osastoilla käytettäviä tarvikkeita. Hyllyistä löytyy tuotteita hoitotarvikkeista ja wc- ja käsipapereista aina toimistotavaroihin kuten kyniin ja mappeihin saakka. Lääkkeitä emme kuitenkaan toimita, Heikkonen selvittää.

Tilausprosessin tehostamiselle oli tarvetta

Vanha tilausmenetelmä aiheutti tekijöilleen paljon työtä ja muistettavaa. Aikaa kului turhan paljon kirjauksiin ja esimerkiksi oikeiden nimikkeiden eli tuotetietojen etsimiseen – sekä osaston että keskusvaraston henkilökunnalta.

Heikkonen muistelee aikaa taaksepäin: – Aiemmin osastot hoitivat tilauksen manuaalisesti. Pahimmassa tapauksessa tiedot kirjattiin käsin useammankin kerran ennen tilausjärjestelmään siirtämistä. Valitettavan usein syntyi myös inhimillisiä virheitä.

Logistiikkakeskus halusi tehostaa ja yhdenmukaistaa asiakkaidensa vaivalloiset ja aikaa vievät osastotilausprosessit. Referenssikäynti Lahteen avasi silmiä. – Kävimme tutustumassa osastotilausprosessiin Päijät-Hämeen keskussairaalassa. Saimme sieltä hyvää palautetta niin järjestelmistä kuin Finn-ID:stäkin, Heikkonen muistelee.

Nyt hoitaja saa keskittyä ydintyöhön, eli potilaan hoitamiseen

Yksinkertaisimmillaan hyllytys- ja tilauspalvelun marssijärjestys menee näin: ensin tehdään tilaus keskusvarastolle, sitten se kerätään Logistiikkakeskuksessa, kuljetetaan terminaaliin, jaetaan osastolle ja hyllytetään yksikön varastoon. Käytännössä logistiikkatyöntekijä tekee usein uuden tilauksen samalla, kun tavarat viedään osastolle. Kaikki tämä tapahtuu tietysti hyvässä yhteistyössä hoitohenkilökunnan kanssa, Heikkonen kertoo.

Finn-ID vastasi merkittävästä osasta kokonaisuutta toimittamalla osastotilausratkaisun. Kokonaisuus muodostuu terveydenhuollon tarpeisiin suunnitellusta materiaalitilauspäätteestä ja tilausohjelmistosta. Tilausohjelmiston avulla keskusvarastonimikkeitä voidaan tilata suoraan osastoille – myös nimikkeen tunnistamisvirheistä on päästy viivakoodien ansiosta kokonaan eroon. Aiemmin väärät tai puuttuvat tuotekoodit aiheuttivat ongelmia.

Työn järkevöittämisellä on saatu hyviä tuloksia. Näitä ovat esimerkiksi varaston kierron nopeutuminen ja tilausprosessin virheettömyys:

Myös uuden henkilöstön sisäänajo tilauksen tekemiseen onnistuu nyt muutaman tunnin koulutuksella, Heikkonen lisää.Hoitohenkilökunta ei ole oikea ammattiryhmä hoitamaan tilauksia. Nyt heille jää enemmän aikaa ydintehtävään eli potilaiden hoitamiseen, Heikkonen kertoo tyytyväisenä.

Finn-ID:n myyntipäällikkö on samoilla linjoilla:

Tärkeimpänä näen kuitenkin sen, että osastojen henkilökunnan työaikaa vapautuu välittömään hoitotyöhön.

Satakunnan logistiikkakeskus

Mobiilipääte ohjaa tekijää toimimaan oikein

Hoitohenkilökunta ei ole oikea ammattiryhmä hoitamaan tilauksia. Nyt heille jää enemmän aikaa ydintehtävään eli potilaiden hoitamiseen ja toiminta on tasalaatuista, kun kaikissa yksiköissä on käytössä yhtenäiset toimintamallit.

Juha-Pekka Heikkonen

Vastuualuejohtaja, Satakunnan logistiikkakeskuksen päällikkö

Siirry takaisin sivun alkuun