13.12.2017

Finn-ID:n asiakasillassa juhlittiin teemalla ”Uskallamme onnistua”

asiakasilta

Finn-ID Open House Party 30.11.2017 järjestettiin teemalla ”Uskallamme onnistua”. Ilta oli nimensä mukaisesti onnistumisten ilta, jo ja tarjosi energiaa ja hyvää oloa monessa muodossa.

Mukana tapahtumassamme oli myös Karoliina Jarenko – modernin työelämän palavasydäminen punkkari ja Filosofian Akatemian toimitusjohtaja.

Karoliina uskoo, että tulevaisuudessa menestyvät vain sellaiset organisaatiot, jotka osaavat vahvistaa motivaatiota ja ohjata ihmiset kehittämään itseään ja työtään jatkuvasti uudelle tasolle. Hän opettelee päivittäin näiden asioiden toteuttamista käytännössä. Karoliinan erityisen kiinnostuksen kohteita ovat sisäisen motivaation johtaminen, organisaatioiden uusiutumiskyky ja osallistavat prosessit. Karoliinan esitys tullaan julkaisemaan pian myös videon muodossa näillä sivuilla.


Illan toisena esiintyjänä oli Tuomo Loukomies, Trainer´s Housen muutosvalmentaja, jonka intohimona on parempi oppiminen, joka jatkuu koko elämän ajan. Tuomo auttaa ihmisiä ihmisiä ymmärtämään muistia, oppimista ja aivojen toimintaa paremmin. Esityksen aikana saimme konkreettisia vinkkejä, joilla tehostetaan oppimista ja osaamista millä tahansa elämänalueella. Myös Tuomon esitys tullaan julkaisemaan täällä videon muodossa.

Illan aikana asiakkaamme pääsivät syventämään myös ammatillista osaamista, sillä esittelimme heille RFID ShowRoomimme uutuuksia!

Videoklipistä pääset mukaan tunnelmaan, vaikket olisi itse paikalla ollutkaan!

Kiinnostuitko? Lämpimästi tervetuloa myös Sinulle logistiikan ja prosessien tehostamisesta kiinnostunut ammattilainen, tulehan testaamaan kuinka tieto virtaa järjestelmiin ilman näppäilyä!

Varaa Aikakone-showroomille käyntisi sähköpostitse: markkinointi@finn-id.fi

Siirry takaisin sivun alkuun