08.06.2016

Kun tabletti ei riitä työvälineeksi

Tablettitietokoneiden esiinmarssi on ollut yksi tietotekniikka-alan nopeimpia kasvukohteita. Useat yritykset ja liiketoiminta-alat etsivät uusia käyttökohteita tabletti-koneille, mukaan lukien kokeilut trukki- ja ajoneuvokäytöissä logistiikkakeskuksissa.

Osa valmistajista on päättänyt etsiä markkinoita myös niin sanotusta ”rugged”-markkinasta. Useimmiten se merkitsee suunniteltua käytettävyyttä esimerkiksi viranomaisajoneuvoissa ja ulkotiloissa, mutta …ei trukeissa.

Lue alta Honeywellin punnittu näkemys trukkitietokoneiden erityisistä vaatimuksista ja säästä samalla asiakkaasi arvokkaita resursseja – aikaa ja rahaa!

Trukkipäätteissä ja kuluttajille suunnatuissa tablettikoneissa on ulkonäöstään huolimatta merkittäviä eroja

Suuri näyttö yhdessä Windows-käyttöjärjestelmän kanssa voi tehdä tablettitietokoneesta jotakin trukkipäätteeltä näyttävää. Myös kokeiluja tablettikoneiden käytöstä varaston ”lattiatehtävissä” on tehty.

Edellä mainitusta huolimatta, tablettitietokoneet eivät ole pudotuksen kestäviä eikä niitä ole suunniteltu kestämään käyttöä trukkiin asennettuina. Ne eivät ole ominaisuuksiltaan verrattavissa tähän käyttöön nimenomaan suunniteltuihin trukkipäätteisiin. Kannattaakin huomioida, että trukkipäätteissä ja kuluttajille suunnatuissa tablettikoneissa on ulkonäöstään huolimatta merkittäviä eroja.

Mikäli suunnittelet tablettikoneen käyttöä trukeissa, on hyvä tiedostaa myös ratkaisun varjopuolet!

Alla listattuna viisi harkitsemisen arvoista asiaa:

  1. Ovatko laitteen suunnittelu ja asennus soveltuvia trukkikäyttöön ja käyttöpaikan ympäristöolosuhteisiin?
  2. Kuinka tablettikoneen virransyöttö on ratkaistu?
  3. Onko tablettikone yhteensopiva tiedonkeruulaitteiden, kuten viivakoodi- ja RFID-lukijat, tai tulostimien kanssa? Mikä on yhteensopivuus esimerkiksi WMS-järjestelmään tai muihin kriittisiin tietojärjestelmiin?
  4. Kuinka tabletit vaikuttavat käyttäjien prosesseihin ja tuottavuuteen?
  5. Paljonko tablettikoneet lopulta maksavat? Mikä on tablettikoneiden elinkaarikustannus verrattuna trukkipäätteisiisiin?

Kuluttajakäyttöön suunnitellut ja tehdyt laitteet kuten iPad eivät ole suojattuja kolhuilta, putoamiselta, lialta, pölyltä tai vedeltä. Harkitsemisen arvoinen asia on myös laitteen rikkoutumisen aiheuttamat tuotannon menetykset pelkän laitekustannuksen sijaan.

Artikkeli alun perin Honeywellin julkaisema whitepaper, ”Five Things to Consider When Using Tablet Computers in Forklift Applications – Why Tablets and Purpose Built Forklift-Mounted Computers Are Not Interchangeable”


Etsitkö sopivaa laitetta työkäyttöön? Anna myyjiemme auttaa!

Siirry takaisin sivun alkuun