Tapio

1175241372.jpg

Tapiolle tuottavampaa metsänsuunnittelua maastotallentimen avulla.

Lahopuuta, hakkuualue, ojituksia, liito-oravan pesimisalue, tervahauta. Alueellisten metsäkeskusten metsävaratietokannoissa on häkellyttävän tarkkaa tietoa tutkittavan alueen monimuotoisuudesta.

– Suomen noin 400 yksityismetsätalouden metsäsuunnittelijan metsävaratiedonkeruu ja suunnittelutyö helpottuu ja tehostuu, kun pilottikäytössä ollut maastotallennin ja maastotiedonkeruusovellus otetaan käyttöön, toteaa Tapion metsäsuunnittelun asiantuntija Esa Haapasalo.

Satavuotias Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio on metsäalan asiantuntijaorganisaatio, joka tuottaa asiantuntija- ja kehittämispalveluja, tietojärjestelmiä, koulutusta ja julkaisuja niin metsäammattilaisten, metsänomistajien kuin yhteiskunnan tarpeisiin. Tapion tärkeimmät asiakkaat maa- ja metsätalousministeriön lisäksi ovat Suomen 13 alueellista metsäkeskusta, joiden kanssa yhteistyössä uusi maastotiedonkeruusovellus on toteutettu.

Alueellisen metsävaratiedon kerääminen on yksi valtion antamista tehtävistä (alueellisille) metsäkeskuksille. Tavoitteena on ylläpitää metsävaratietokantaa, jossa tieto ei ole yli 10 vuotta vanhaa. Tietokantaa täydennetään lisäksi muun muassa ympäristökeskusten ja museoviraston tiedoilla.

– Metsäkeskusten tietokannoista on hyötyä myös yksityisille metsänomistajille, jotka voivat tilata omaa metsäpalstaansa koskevan metsäsuunnitelman ja hyödyntää tätä esimerkiksi metsänhoitotöitä ja puukauppaa tehdessä, kertoo sovelluksen takana ollut Janne Loikkanen Bitcomp Oy:stä.

Tiedot mobiilisti mukana metsässä

Aikaisemmin tietoa metsistä kerättiin merkkipohjaisen päätteen ja karttatulosteen kanssa. Nyt Windows-pohjainen karttasovellus pyörii tiedonkeruupäätteellä ja kulkee suunnittelijan mukana metsässä. Laitteella voidaan hyödyntää GPS-sijaintia eli suunnittelija tietää myös tarkalleen missä päin aluetta hän liikkuu.

– GPS on helppo kytkeä päälle, Haapasalo kertoo yllättyneensä toimintojen vaivattomuudesta.

Alueen maasto- ja ilmakuvien muokkaaminen, muistiinpanojen ja mittausten tekeminen onnistuu ratkaisun avulla heti paikan päällä. Toimistolla tiedot puretaan yhteiseen tietokantaan telakan kautta.

– Nyt säästyy karttatulosteisiin uponneet eurot ja poistuu tuplatyö muistiinpanojen puhtaaksikirjoittamiselta, hän virnistää.

Huolto ja tuki Suomessa tärkeitä

Finn-ID:n toimittaman Dolphin 9500 -tiedonkeruupäätteen valintaan vaikuttivat laitteen ergonomisuus, luja rakenne, tehokas akku sekä selkeä näppäimistö.

– Kun päiväkohtainen suunnittelutyö käsittää noin 30 hehtaaria, akun kesto ei saa rajoittaa työpäivän pituutta. Laitteen rakenteen ja erityisesti näyttöön kohdistuvien iskujen sekä sääolosuhteiden kestävyys olivat niin ikään merkittävässä asemassa, Haapasalo kertaa.

Tapiolla haluttiin Finn-ID:n toimittajaksi, koska huolto ja tukipalvelut toimivat Suomessa. 

– Maastotallentimet ovat metsäsuunnittelijoidemme tärkein työkalu. Jos laite ei toimi, työtä ei saada tehdyksi. Siksi on tärkeää, että laite saadaan nopeasti huollettua, Haapasalo toteaa.

Toivotamme Antti H.:lle paljon onnea nimityksen johdosta; ratkaisumyyjän titteli vaihtui asiakasryhmäpäälliköksi! Hienoa Antti!

Finn-ID vietti hauskaa kesäpäivää SilverRiverin pyörteissä! Tunnelma oli mitä parhain ja sääkin suosi. Mukaan... http://t.co/frbrKGYuKW

Julkaisin 4 kuvaa Facebookissa albumiin "" http://t.co/WMzgPhWSox

TAYS:n ravintokeskuksessa syntyi maukas ratkaisu ja tulostusongelmat saatiin kerralla kuriin! Lue lisää!... http://t.co/7lPcVgZKHm

katso Twitter »