Tammer-Tukku Oy

1175239412.jpg

Tammer-Tukun varastot vastaanottavat vuodessa yli 40 000 lavaa. Kahdessa päävarastossa on yli 18 000 lavapaikkaa ja yhteensä 17 000 m2 varastopinta-alaa – ja lisää tarvittaisiin. Tilanne on haastava erityisesti varastologistiikalle: hyvään palveluun panostavassa yrityksessä tiedon pitää tavoittaa oikeat ihmiset nopeasti ja olla myös virheetöntä.

Tammer-Tukku Oy on yksi Suomen johtavista tuonti- ja tukkuliikkeistä ja yrityksen näyttelytilassa on esillä yli 8000 myyntiartikkelia. Tammer-Tukku Oy:n näyttelytilat pursuavat mitä erilaisimpia tavaroita. Valikoimiin kuuluvat niin erilaiset sesonkitavarat, kuten joulu-, pääsiäis-, ja puutarhatuotteet, kuin paperitavarat, kosmetiikkatuotteet ja posliinitkin. – Taloustavaroissa Tammer-Tukku tekee myös omaa tuotevalikoimaa ”Joka kodin keittiösarja” kuluttajaa helpottaakseen, kertoo markkinointipäällikkö Timo Siren

Asiakkaina Tammer-Tukulla ovat niin johtavat tavaratalot ja kauppaketjut kuin erilaiset yritykset ja kaupat ympäri Suomen. Paljon kuitenkin tapahtuu, ennen kuin tavara on näyttelytilan esittelyn ja ostajan ostopäätöksen jälkeen siirtynyt asiakkaan varastoon.

Logistiikan apuna tukku käyttääkin Dolphin 7400 -päätettä, joka heiluu trukin kyydissä varastomiehen matkassa, ja nopeuttaa tiedonsiirtoa varastolta järjestelmään huomattavasti.

Varastoon selainpohjainen ja reaaliaikainen tiedonkeruuratkaisu

Varastolla Dolphin 7400 -tiedonkeruupäätteen avulla hoidetaan järjestelmään kirjaus lavojen hyllyille panon tai hyllyiltä pudotuksen yhteydessä. Hyllyjen viereen kiinnitetyissä lapuissa on hyllypaikan numero ja viivakoodi, jonka varastomies lukee Dolphinilla. Kolli- tai kappalemäärän hän näppäilee itse näppäimien avulla tiedonkeruulaitteeseen sisään. Vaihtoehtoisesti hän voi myös käyttää kosketusnäyttöä.

Tammer-Tukku Oy:n varastovastaava Pauli Kortelainen kertoo, että parannuksia järjestelmään ja näyttöön on tehty koko ajan. Räätälöity tiedonkeruusovellus yhdistettynä Winstore-varastonhallintajärjestelmään mahdollistaa ohjelman helpon muuttamisen. Selainpohjainen ratkaisu on yhdistelmä helppoa käyttöönottoa ja joustavaa muokattavuutta - päivitykset ohjelmistoon ovat heti käytettävissä kaikilla päätteillä. Myös uusien toimintojen testaus on helpompaa, kun erillisiin emulointiohjelmiin ei tarvitse aina turvautua. Nämä useat tekijät yhdessä laskevat järjestelmän kokonaiskustannuksia huomattavasti. Nyt näytössä näkyvät tuotenumero ja sen selkokielinen nimi, tuotteen varastosaldo, EAN-numero, hyllypaikka, tuotteen sesonkinumero, tuotteen määrä hyllyssä sekä tuotteen kappalemäärä yhdessä kollissa.

Järjestelmän etuna ovat nopeuden ja reaaliaikaisuuden lisäksi myös tieto siitä, missä ja miten paljon mitäkin tavaraa on. Useat eri varastorakennukset ovat kiinni järjestelmissä tukiasemien kautta, ja osa sesonkitavaroista otetaan sisään aina tiettyyn varastorakennukseen.

– Dolphin laitteena sopi käyttöömme myöskin siksi, että varaston lattia on paikoin epätasainen, eivätkä kevytrakenteisemmat laitteet välttämättä kestäisi trukin matkassa, toteaa Kortelainen.

 

Käytössä oleva laitteisto: 
Dolphin 7400 RF
Muuta: 
Asiakkaan järjestelmänä Winstore

Kiitos vielä kaikille ständillämme Logistiikka - Kuljetus -messuilla vierailleille. Invalidiliiton... http://t.co/WA9Ao6nk

Logistiikan merkitys yrityksen kilpailukyvylle korostuu erityisesti suurilla yrityksillä. Suurilla kaupan alan... http://t.co/fcCHkQze

LinkedIn Events: RFID Spring Seminar http://t.co/gxMYUmxf.

Mietityttääkö joku asia automaattisen tunnistuksen teknologioissa tai sen tarjoamissa mahdollisuuksissa?... http://t.co/LCQxY04O

katso Twitter »