
SAP R/3:n käyttöönoton myötä Stora Enson kunnossapitovarastojen toiminnot haluttiin saada ajantasaisemmiksi ja varastohenkilökunnan työ helpommaksi.
Maailman johtaviin metsäteollisuusyhtiöihin lukeutuvan paino- ja hienopaperia, pakkauskartonkeja ja puutuotteita tuottavan Stora Enson kunnossapitovarastoissa haluttiin päästä eroon paperien pyörittelystä, saada tarkasti reaaliaikaista tietoa suoraan varaston ”hyllyjen väliin” ja päästä myös korjaamaan tapahtuneet virheet heti niiden sattuessa.
Lisäksi haluttiin varmistaa myös materiaalien seurattavuus. Tarraetiketissä onkin nyt päiväys sitä varten. Etiketinsuunnittelussa auttaa etiketinsuunnitteluohjelma.
– Kokonaisuutena Finn-ID:n kanssa työstetty kunnossapitovaraston tiedonkeruu lähti pilottina Kotkan tehtailta, ja se laajenee vähitellen muihin tehtaisiin, kertoo tietojärjestelmäasiantuntija Teppo Viitikko Imatran tehtaiden n. 30 000 nimikkeen kunnossapitovarastolla.
Stora Enson varastoilla on käytössä kaksi SAP:in materiaalihallinnan ohjelmaversiota IM ja WM, joista Imatralla käytössä on laajempi ja enemmän ominaisuuksia sisältävä WM. Laajemmassa ohjelmassa on esimerkiksi paremmat raportointiominaisuudet ja yhdelle nimikkeelle on mahdollista asettaa useampi hyllypaikka. Näin järjestelmästä näkee suoraan, missä kyseistä tuotetta on lisää.
Tiedonkeruulaitteena toimii Dolphin 9500 -mobiilipääte, joka on yhteydessä pääjärjestelmään langattomasti WLAN-verkon kautta. Työn helpottamiseksi ja saamiseksi mahdollisimman tarkoituksenmukaiseksi varastohenkilökunta oli mukana ideoimassa selainpohjaista ja kosketusnäytön kautta toimivaa ohjelmaa.
– Kunnossapitovarastossa on kalliita ja isoja varaosia, joita voi olla vain yksi tai kaksi kappaletta. Kunnossapidolle on tärkeä tieto, että tarvittava osa löytyy varastosta heti tarvittaessa, Viitikko painottaa.
Langattoman ja selainpohjaisen tiedonkeruujärjestelmän myötä inventoinnissa jää nyt viidestä työvaiheesta pois kolmesta neljään. Järjestelmän ansiosta varastojen hallinnointi on kokonaisuudessaan helpompaa ja inventointi nopeampaa ja virheettömämpää. Muita ratkaisun etuja ovat järjestelmän vikasietoisuus, tiedonkeruupääteohjelmiston keskitetty ylläpito (mobiilipäätteissä ei ole erikoisohjelmia) sekä uusien toimintojen lisäämisen helppous.
– Lisäksi ohjelma toimii, olipa tehtailla käytössään IM- tai WM-ratkaisu, tietojärjestelmäasiantuntija toteaa tyytyväisenä.
Kaikkinensa Viitikko on saanut käyttäjiltä positiivista palautetta.
– Varastohenkilökuntaa auttaa suuresti, kun hyllyväleissä pystyy nyt tekemään tarkistuksia sekä korjauksia ja määritellä tarvittaessa uuden hyllypaikan nimikkeelle, hän myhäilee.
Kiitos vielä kaikille ständillämme Logistiikka - Kuljetus -messuilla vierailleille. Invalidiliiton... http://t.co/WA9Ao6nk
Logistiikan merkitys yrityksen kilpailukyvylle korostuu erityisesti suurilla yrityksillä. Suurilla kaupan alan... http://t.co/fcCHkQze
LinkedIn Events: RFID Spring Seminar http://t.co/gxMYUmxf.
Mietityttääkö joku asia automaattisen tunnistuksen teknologioissa tai sen tarjoamissa mahdollisuuksissa?... http://t.co/LCQxY04O