Puukeskus

1175239608.jpg

Trukkipäätteet varastologistiikan ja materiaalinhallinnan avuksi Puukeskuksella.

Puukeskus perustaa toimintansa pitkäikäisiin ratkaisuihin, jotka ovat myös ekologisesti harkittuja. Olennaista on löytää asiakkaalle oikea puulaji oikeaan tarkoitukseen, toteaa Puukeskuksen logistiikkakeskuksen jalopuulajeista vastaava johtaja Ilkka Sutinen. Helsingin Suutarilassa sijaitsevassa Puukeskuksen logistiikkakeskuksessa ja keskusvarastossa on sijoitettu myös tehokkaaseen tiedonkeruuseen: trukkipäätteiden on tarkoitus siivittää jo toimiva varastonhallinta uudelle tasolle.

Puukeskuksen varastohalleissa ja katoksissa kiertäminen käy hyvin reippaasta ulkoilusta, naurahdan, kun kierrän logistiikkakeskuksen varastopäällikkö Jukka Koivurannan kanssa tutustumassa varastoalueeseen. Hallit ovat suuria ja etäisyydet pitkiä, sillä alueen koko on 3,6 hehtaaria. – Samaa tuotetta voi olla useammassa hallissa, kertoo Koivuranta.

Turhat etsinnät pois trukinkuljettajalta

Puukeskusen varastossa on noin 2400 tuotetta, joiden paikan trukinkuljettaja näkee uuden järjestelmän avulla nyt suoraan trukki-PC:ltä. 

– Tilanne elää jatkuvasti, ja ilman järjestelmää sen seuraaminen olisi mahdotonta, valaisee Koivuranta uuden järjestelmän ansioita. 

Järjestelmä on vielä osin koekäytössä ja toistaiseksi keräilylista kuitataan vasta toimistolla PC:llä, mutta jatkossa sekin on tarkoitus tehdä trukkipäätteellä keräilyn yhteydessä.

– Järjestelmästä kuljettaja näkee kuitenkin heti, kuinka paljon mitäkin tuotetta on asiakkaalle menossa ja pystyy varaamaan oikean määrän tavaraa. Näin toinen kuljettaja tietää täsmälleen, kuinka paljon kyseistä tuotetta on jäljellä, Koivuranta kertoo ja lisää, että tiedonkeruu on suureksi avuksi myös materiaalinhallinnassa kokonaisuudessaan.

Tulevaisuudessa logistiikkakeskuksessa aiotaan kehittää systeemiä vielä siten, että tuotteeseen, esimerkiksi lautanippuun aiotaan ampua viivakooditarra jo tavaran tullessa vastaanottoon. Näin kyseistä tuotetta ja erää voidaan seurata jatkossa entistä tarkemmin.

– Etuina ovat ostoerien tarkempi määrittely ja materiaalinhallinnan tehostuminen, Koivuranta tähdentää.

Jatkuvien koulutustilaisuuksien ansiosta Puukeskuksen henkilökunta on ottanut trukkipäätteet hyvin vastaan.

– Käytössä olevaan Proteus-järjestelmään oli jo totuttu, joten uusia asioita ei tullut liikaa samalla kertaa. Viisitoista vuotta talossa ollut Koivuranta tietää mistä puhuu. Vaikka teknologia on tässä ajassa kehittynyt huimasti ja moni asia sen myötä työnteossa mielekkäämmäksi, draivinsa työhön Koivuranta saa kuitenkin edelleen mukavien ihmisten kanssa työskentelystä.

 

Käytetty ohjelmisto: 
Varastologistiikan hallinta
Käytössä oleva laitteisto: 
Åkerströms-trukkipäätteet
Muuta: 
Asiakkaan järjestelmänä Proteus

Kiitos vielä kaikille ständillämme Logistiikka - Kuljetus -messuilla vierailleille. Invalidiliiton... http://t.co/WA9Ao6nk

Logistiikan merkitys yrityksen kilpailukyvylle korostuu erityisesti suurilla yrityksillä. Suurilla kaupan alan... http://t.co/fcCHkQze

LinkedIn Events: RFID Spring Seminar http://t.co/gxMYUmxf.

Mietityttääkö joku asia automaattisen tunnistuksen teknologioissa tai sen tarjoamissa mahdollisuuksissa?... http://t.co/LCQxY04O

katso Twitter »