Aikaansa seuraava autologistiikkatalo modernisoi kenttätoimintonsa.
Huolintayhtiö Nurminen Autologistics Oy:n Kotkan, Hangon, Helsingin, Turun ja Viron Paldinskin terminaalien läpi kulkee vuosittain 250 000 ajoneuvoa. Satamiin saapuessaan Audit, Fordit, Mazdat, Chevroletit ja Opelit maahantulotarkastetaan ja perushuolletaan, ennen kuin niiden matka jatkuu kohti autoliikkeitä. Osa autoista jatkaa matkaansa Venäjälle.
Finn-ID:n toteuttama ajoneuvojen tunnistusratkaisu helpottaa ja tehostaa useita hehtaareja käsittävien satama-alueiden kenttätoimintoja.
– Autojen tunnistusratkaisu palvelee lähes kaikissa kenttätoiminnoissamme, ajoneuvologistiikan tietojärjestelmistä vastaava Aki Karppinen kertoo ja luettelee viisi prosessin vaihetta, joissa ratkaisu on helpottanut ja nopeuttanut työntekoa sekä varmentanut tietojen oikeellisuutta. Ajatus lähti Kotkan terminaalista, jossa työntekijät pyysivät ratkaisua ja olivat itse mukana suunnittelemassa toimintoja, hän kertoo käyttäjälähtöisestä tarpeesta.
Satamassa eli autojen vastaanottovaiheessa ajoneuvo tunnistetaan sen tuulilasiin tehtaalla liimatusta viivakoodista. 17-numeroinen koodi on sama kuin auton yksilöivä alustanumero. Ohjelma kertoo myös auton mallin ja värin sekä muita ominaisuuksia, kuten kiireellisyystoimitusluokan.
– Lisätiedot toimivat kenttätyöntekijälle tuplavarmistuksena, kun hän näkee, että auto on varmasti oikean värinen ja mallinen, Karppinen toteaa.
Jos autoa ei lähetetä välittömästi asiakkaalle, se laitetaan tietylle ”varastopaikalle”, eli parkkiruutuun, joka määräytyy ohjelmasta.
– Toiminnon avulla pystymme seuraamaan eri terminaalien kapasiteettia ja esimerkiksi selvittämään, millä terminaalin alueilla on tilaa autoille. Lisäksi ohjelma mahdollistaa inventoinnin eli voimme helposti asiakkaan toivomuksesta tarkistaa, että kaikki autot ovat varmasti paikalla paikoitusalueella, Karppinen luettelee.
Tarkistuksen ja huollon jälkeen autot lastataan kuljetusauton kyytiin. Keräilylista ohjaa, mikä auto noudetaan miltäkin paikalta. Kun asiakkaalle lähtevät menopelit on siirretty lastausalueelle, tehdään vielä kuormien tarkistus, jolla varmennetaan, että kaikki kuormaan kuuluvat autot ovat mukana.
– Ohjelma on erittäin käyttäjäystävällinen, selkeä ja helppokäyttöinen. Virheitä on hyvin vaikea saada aikaan, Karppinen kehuu ratkaisua.
Lisäksi aikaa jää muuhun kenttätyöhön.
– Tämä on yksinkertainen ja nopea tapa varmistaa, että tiedot ovat aivan oikeasti tallessa. Aikaisemmin, kun toimimme kynän ja paperilistan varassa, jotain asioita saattoi jäädä tarkistamatta inhimillisen unohduksen vuoksi. Tällöin virheiden etsiminen jälkikäteen oli hyvin vaikeaa. Dolphin 9500 -päätteen kanssa ulkoilmassa toimiminen on huomattavasti mukavampaa kuin kirjausten tekeminen paljain käsin sateessa tai pakkasessa, Karppinen luettelee.
Osa muutaman hehtaarin kokoisista terminaalialueista toimii jo nyt reaaliajassa ja tarkoitus on laajentaa langaton verkko kaikkiin satamiin.
– Muistiin keräävänä ratkaisu toimii myös, mutta reaaliaikaisuus tuo asiakkaillemme aina vain parempaa palvelua. Suunnitelmissa olisi vielä kannettavien tulostimien hankinta, koska joskus viivakoodi on repeytynyt tai puuttuu autosta, Karppinen pohtii.
Kiitos vielä kaikille ständillämme Logistiikka - Kuljetus -messuilla vierailleille. Invalidiliiton... http://t.co/WA9Ao6nk
Logistiikan merkitys yrityksen kilpailukyvylle korostuu erityisesti suurilla yrityksillä. Suurilla kaupan alan... http://t.co/fcCHkQze
LinkedIn Events: RFID Spring Seminar http://t.co/gxMYUmxf.
Mietityttääkö joku asia automaattisen tunnistuksen teknologioissa tai sen tarjoamissa mahdollisuuksissa?... http://t.co/LCQxY04O