Novart

104NovartNieminen.JPG

Novart Oy:n Nastolan tehtaalle viivakoodi on vanha tuttu. Sitä hyödynnetään niin tuotannossa kuin tavaran lähetyksessä.

Novart Oy on valmistanut keittiökalusteita jo yli 60 vuotta sekä kotimaahan että vientiin.  Myös kylpyhuonekalusteet ja liukuovikomerot kuuluvat mallistoihin. 

Yrityksen tuotannossa viivakoodi on mukana linjojen työvaiheiden kuittauksessa.

Viivakoodista apua moneen pulmaan 

Työpisteiden seinällä on pitkä rimpsu eri viivakoodeja ja työntekijä kuittaa viivakoodinlukijalla työvaiheen suoritetuksi.

–  Meidän tehtävämme on valmistaa keittiöitä ja kylpyhuoneita, eikä käyttää aikaa turhiin tietokonenäppäilyihin, pamauttaa atk-asiantuntija Erkki Nieminen. Hän nauraa, että kun jotakin tiedonsiirtoon tai muuhun järjestelmään liittyvää pulmaa ratkotaan, ehdotetaan yleensa aina aluksi, että ”hoidetaan homma viivakoodilla” – oli se sitten mahdollista tai ei.  

Keittiökaappien pakkaamisen yhteydessä pakkaukseen tulostetaan Toshiba TEC:in tulostimella tarra, jonka avulla valmiit kaapit ohjautuvat automaattisesti oikealle linjalle. Linjan yhteyteen on asennettu Accu-Sortin kiinteä AS 22 -lukija, joka lukee viivakoodin pakkauksen kyljestä.

Pakkaus pakataan vielä suojakelmuun, jonka jälkeen automatiikka ohjaa kaapin oikealle linjalle.  

Tulostimet ovat kestäneet vuosien käytön hyvin

Lähettämössä lähetyslistan yhteydessä tulostetaan myös tarra, joka kertoo tuotteen tilausnumeron, tuotekoodin, kappalemäärän ja linjatietoja. Lähettämössä on käytössä Honeywellin IT 3870 -langattomat lukijat, joilla kaapit kuitataan lähetyslistan mukaisesti kerätyksi ja lähetetyksi. Jos asiakkaan tilauksesta puuttuu vaikkapa ovia, saadaan viivakoodin avulla tiedot helposti jälkilähetystä varten. 

Viikossa tulostetaan noin 17 000 tarraa, vuodessa  600 000. Nieminen on ollut tyytyväinen TEC:in tulostimiin, sillä ne ovat kestäneet vuosien käytössä hyvin.

– Viivakoodi nopeuttaa työtä huomattavasti, niin työn tekemisessä kuin tarvittaessa jäljityksessä ja seurannasakin, hän kuittaa.

Käytössä oleva laitteisto: 
Toshiba TEC -tulostin, kiinteä AS22 -lukija (Accu-Sort) ja IT3870 -langattomat lukijat

Kiitos vielä kaikille ständillämme Logistiikka - Kuljetus -messuilla vierailleille. Invalidiliiton... http://t.co/WA9Ao6nk

Logistiikan merkitys yrityksen kilpailukyvylle korostuu erityisesti suurilla yrityksillä. Suurilla kaupan alan... http://t.co/fcCHkQze

LinkedIn Events: RFID Spring Seminar http://t.co/gxMYUmxf.

Mietityttääkö joku asia automaattisen tunnistuksen teknologioissa tai sen tarjoamissa mahdollisuuksissa?... http://t.co/LCQxY04O

katso Twitter »