Ympärivuorokautisen tehokkuuden mahdollistuminen, kiteyttää NMC Termonova Oy:n IT-johtaja Joonas Lökfors uuden toiminnanohjausjärjestelmän myötä uudistetun etiketin tulostuksen ja hallinnan sekä tiedonkeruuratkaisun tuoman hyödyn.
PE-solumuovia sekä jatkojalostettuja valmistuotteita tuottava ja kehittävä inkoolainen 80 henkilöä työllistävä yritys siirtyi Lean-järjestelmän myötä keskitettyyn etikentinhallintaan, ja tiedonkeruun puolella muistiinkeräävästä ratkaisusta selainpohjaiseen ja radiotoimiseen tiedonkeruuseen.
– Korkealaatuinen toiminta on meille ensisijaista joka osa-alueella, painottaa Joonas Lökfors.
NMC Termonovan tuotannosta 60 prosenttia viedään muualle Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan. Toimittajana yritys tuli tutuksi esimerkiksi Ateenan olympialaisista, jonne NMC toimitti voimistelualustat ja muun muassa Helsingin Metron runkoäänen vaimennuksen toteuttajana solumuovilla.
– Lähtökohtana oli toiminnan kehittäminen, sillä vanha toiminnanohjausjärjestelmä oli räätälöity ja siihen oli vaikeampi tehdä muutoksia, Lökfors toteaa. Lisäksi tietenkin haluttiin hyödyntää nykyaikaisia mahdollisuuksia ja lisätä toiminnan joustavuutta.
Termonovalla tuotetarroja tulostetaan niin varastossa, jalostuksessa, tuotannossa, vastaanotossa kuin pakkaamossakin. Käytössä on erilaisia tarrapohjia, joihin täytyy aika ajoin tehdä muutoksia. Lisäksi tulostimet ja jopa järjestelmät saattavat vaihtua.
Yrityksessä haluttiinkin parantaa tulostusmahdollisuuksia ja helpottaa tulostimien hallintaa. Sentinel-etiketinsuunnittelu ja -hallintaohjelman avulla tulostimia kontrolloidaankin nyt keskitetysti. Toiminnanohjausjärjestelmä Lean lähettää tarvittavat tiedot Sentinelille, joka analysoi saamansa datan ja yhdistää sen suunniteltuun etikettipohjaan.
Sentinel poimii tarrapohjaan automaattisesti esimerkiksi tiedot tilausnumerosta, rivistä, nimikkeestä, asiakkaan tunnuksesta ja nimestä, määrästä, yksiköstä jne. Sen jälkeen tulostus ohjautuu oikealle tulostimelle. – Mikäli toiminnanohjausjärjestelmämme vaihtuisi, tulostukseen ei tarvitse tehdä suuria muutoksia, Lökfors selittää.
– Halutessamme voimme käyttää eri tulostinmalleja, ja etikettipohjien luonti ja päivittäminen on helpompaa. Lisäksi jäljitettävyys, ja siten myös asiakaspalvelu, on parantunut, hän myhäilee.
- Tiedonkeruu on meille tuttua, sillä käytössä on ollut muistiinkeräävä ratkaisu kuutisen vuotta, kertoo Lökfors.
Se edellytti kuitenkin jatkuvaa konella ramppaamista tavaran kanssa ja tilanteen tarkistelua päätteeltä. Siten ratkaisusta haluttiin entistä reaaliaikaisempaa ja tehokkaampaa. Tukiasemakartoituksessa mitattiin oikeat tuki-asemapaikat, määrät ja tukiasematyypit. Dolphin-tiedonkeruulaitteet toimivat radiotoimisesti nyt sekä sisällä että kahdessa ulkovarastossa.
– Toimintamme on ympärivuorokautista ja laitteiden on kestettävä niin sisällä kuin ulkovarastoissa, joissa ei ole lämmitystä, mies painottaa. Web-käyttöliittymän ansiosta inventointi ja varastosiirrot on helppo tehdä. Jatkossa toiminnallisuuksiin lisätään myös töille keräily, Lean mahdollistaa myös toimituksille keräilyn. Dolphin-päätteet ovat trukeissa mukana, joten tapahtumat ovat mahdollisimman ajantasaisia - inventoinnissakin on mukana koko henkilökunta.
Sekä tulostimet että tiedokeruulaitteet ovat toimineet erittäin hyvin, kiittää Lökfors laitteita. Tulostimet ovat nopeita, helppo käyttää ja tulostusjälki on hyvä, hän lisää ilahtuneena. Tärkeänä IT-johtaja pitää myös käyttökoulutusta, sillä henkilökunnan on hyvä osata perustoimenpiteet itse.
– Kukaan ei ole vielä tullut kysymään, miten tarrarulla tai värinauha vaihdetaan, hän virnistää.
Olennaisia asioita ovat usein hyvä tarvekartoitus ja suunnittelu.
– Yhteistyökumppanien täytyy tietää mitä he ovat tekemässä, ei välttämättä tule halvemmaksi tehdä itse, vaan kannattaa ottaa ammattilaiset auttamaan. Esimerkiksi kuuluvuuskartoituksessa tarvitaan asiantuntemusta, miettii Lökfors.
Hän painottaa myös sitä, että tekninen tuki toimii ongelmatilanteissa, valitut laitteet sopivat ympäristöön ja sekä ratkaisun käyttöönotto että laitteiden koulutus sujuvat paikan päällä asiantuntevasti.
- Jatkokehitysmahdollisuudet on myös hyvä huomioida, me olemme miettineet muun muassa tulostusmahdollisuuksia tiedonkeruulaitteilla, tuumii Lökfors.
Kiitos vielä kaikille ständillämme Logistiikka - Kuljetus -messuilla vierailleille. Invalidiliiton... http://t.co/WA9Ao6nk
Logistiikan merkitys yrityksen kilpailukyvylle korostuu erityisesti suurilla yrityksillä. Suurilla kaupan alan... http://t.co/fcCHkQze
LinkedIn Events: RFID Spring Seminar http://t.co/gxMYUmxf.
Mietityttääkö joku asia automaattisen tunnistuksen teknologioissa tai sen tarjoamissa mahdollisuuksissa?... http://t.co/LCQxY04O