Finn-ID:n ratkaisu Porvoon öljynjalostamon työkaluvarastossa on ollut käytössä jo 20 vuotta.
Noin vuosi sitten Finn-ID:n huoltoon ilmestyi Mikrowand-viivakoodinlukija. Laitetta ei ole valmistettu enää yli kymmeneen vuoteen, mutta se on ollut tärkein työkalu NesteOilin Porvoon jalostamon työkaluvarastossa kaikki nämä vuodet.
– Finn-ID:n tekemä työkaluvarastoratkaisu otettiin käyttöön jo vuonna 1989, muistelee työkaluvaraston hoitaja Ritva Kangas. – Kynälukijan tavoin toimivaa Mikrowandia on helppo käyttää ja se on toiminut todella hyvin. Huollossa sitä ei ole juurikaan tarvinnut näiden vuosien saatossa käyttää, hän jatkaa.
Kokonaisuus jalostamon työkaluvarastossa toimii lähes samoin kuin kirjasto. Varaston asiakkaina on satoja lainaajia, niin omaa henkilökuntaa kuin talon ulkopuolisia urakoitsijoita. Nimikkeitä on useampi tuhat ja jokaisella tuotteella on oma yksilönumeronsa sekä varastopaikkansa. Lainaajalle tehdään oma kortti, jonka avulla lainausten tiedot merkitään tietokantaan. Varaston henkilökunta noutaa tarvittavat työkalut lainaajille. Lisäksi työkaluvaraston kautta kulkevat muun muassa pesulaan lähetettävät työvaatteet.
– Varasto pysyy erinomaisesti järjestyksessä ja työkalut palautuvat ajallaan takaisin muiden lainaajien käyttöön, Kangas kertoo ratkaisun hyötyjä.
Finn-ID:läiset löysivät sattumalta toisenkin pitkään palvelleen laitteen jalostamon varastosta. Viivakooditarrat tulostuvat Tec B-30 -tulostimesta, jonka valmistus on myös lopetettu.
– Meillä ei ole ollut syytä lähteä vaihtamaan kalustoa, kun se on näin hyvin toiminut. Kun teemme investointeja, haluamme, että laitteet kestävät pitkään, toteaa varaston työnjohtaja Kai Virkelä viitatessaan lainausjärjestelmän päivittämiseen.
Kiitos vielä kaikille ständillämme Logistiikka - Kuljetus -messuilla vierailleille. Invalidiliiton... http://t.co/WA9Ao6nk
Logistiikan merkitys yrityksen kilpailukyvylle korostuu erityisesti suurilla yrityksillä. Suurilla kaupan alan... http://t.co/fcCHkQze
LinkedIn Events: RFID Spring Seminar http://t.co/gxMYUmxf.
Mietityttääkö joku asia automaattisen tunnistuksen teknologioissa tai sen tarjoamissa mahdollisuuksissa?... http://t.co/LCQxY04O