Nautorin materiaalinhallintaratkaisulla säästyy jopa 25 000 työtuntia vuodessa.
Haastavasta maailmantalouden tilanteesta huolimatta tuotteistaan syystäkin ylpeä pohjalaisyhtiö uskalsi tehdä investointeja pitkälle tulevaisuutta ajatellen. Arvostettu suomalainen, yksilöllisten purjeveneiden valmistaja Oy Nautor Ab tehosti toimintojaan materiaalilogistiikan tiedonkeruuratkaisun avulla. Säästöä kertyy parhaimmillaan jopa sata työtuntia päivässä. – Tämä ratkaisu on investointi tulevaisuutta ajatellen, myyntijohtaja Stefan Sjöberg ja logistiikkapäällikkö Johan Österbacka kiteyttävät.
Oy Nautor Ab on 1966 perustettu maailman johtava purjevenevalmistaja. Nautorilla on tuoteohjelmassaan 12 eri mallia 42-jalkaisesta kilpaveneestä jopa 130-jalkaiseen huvipurteen. – Yhtiön maailmankuulu tavaramerkki on toiminnan alusta alkaen ollut veneiden korkea laatu. Tehtaalta valmistuu vuosittain noin 20 venettä. Yhtiön tuotantolaitokset sijaitsevat Pietarsaaressa, Kruunupyyssä ja Kolpissa, Sjöberg kertoo.
Tuotanto toimii tilausohjautuvasti eli veneet räätälöidään asiakkaan toiveen mukaisesti. – Nautorin yksilöllisten purjeveneiden osat valmistuvat Pietarsaaren kokoonpanossa. Omavalmisteisia osia tulee Kruunupyyn ja Kolpin tuotantoyksiköstä, joista ne toimitetaan kokoonpanoon Pietarsaaren tuotantoyksikön logistiikkakeskukseen. Sinne kertyvät myös kaikki suorat projektihankinnat eri toimittajilta ympäri maailmaa, toteaa Österbacka.
– Aikaisemmin projektimateriaali toimitettiin Pietarsaaressa erilaisiin välivarastoihin ja niiden yksilöintimerkinnät tehtiin esim. tussilla. Osien seurantaan ei aiemmin panostettu tarpeeksi, minkä vuoksi asentajien työaikaa kului osien etsintään, Sjöberg kertoo.
Nautorin materiaali- ja sisälogistiikan tiedonkeruuratkaisu, muodostuu Attune Pro -ohjelmistosta ja siihen liitetyistä mobiilitietokoneista sekä kattavasta merkintäkokonaisuudesta läpi koko toimitusketjun. Tuotantoyksiköstä toiseen siirtyvät materiaalit merkitään yhdenmukaisella sekä yksilöivällä tunnisteella. Yksilöivä merkintä mahdollistaa jäljitettävyyden logistisessa ketjussa. Tiedonkeruujärjestelmä mahdollistaa tietojen viemisen reaaliaikaisesti ja helposti toiminnanohjausjärjestelmään, jolloin prosessista tulee entistä läpinäkyvämpi.
– Ratkaisu mahdollistaa Nautorin uuden logistiikkaprosessin täyden hyödyntämisen. Aiemmin työntekijöiden aikaa kului liian paljon tarvikkeiden etsimiseen ja hakemiseen eri varastoista tai ylimääräisten käsinkirjausten tekemiseen, Österbacka alustaa.
Nykyisin logistiikka palvelee tuotantoa. Tarvittavat tuotteet kerätään logistiikkakeskuksesta ja jaetaan veneiden rakennuspaikoille. Materiaalilogistiikan tiedonkeruuratkaisun avulla Nautorin henkilökunnan työpanostus kohdistuu oikeisiin asioihin eli veneiden rakennukseen.
– Kun varaston saldot näyttävät oikein, järjestelmän tietoihin uskalletaan luottaa ja tiedon oikeellisuuden tarkistukset vähenevät. Myös tarvikkeiden puutetilanteet vähenevät ja palvelun laatu paranee, hän summaa.
Suurin ratkaisusta koituva hyöty tulee tuottavuuden kasvusta ja yhdenmukaisesta tavasta toimia.
– Kun 130 asentajaa saa keskittyä rakennustöihin ilman turhia keskeytyksiä, säästämme toivottavasti jopa tunnin työpäivässä jokaista työntekijää kohti, logistiikkapäällikkö Johan Österbacka toteaa.
Tuottavuuden kasvun myötä Nautorin visioissa siintelee myös mahdollisuus lisätä tuotantokapasiteettia jopa yhden veneen verran vuodessa. Miehet uskovat, että ratkaisu maksaa itsensä hyvin nopeasti takaisin.
Kiitos vielä kaikille ständillämme Logistiikka - Kuljetus -messuilla vierailleille. Invalidiliiton... http://t.co/WA9Ao6nk
Logistiikan merkitys yrityksen kilpailukyvylle korostuu erityisesti suurilla yrityksillä. Suurilla kaupan alan... http://t.co/fcCHkQze
LinkedIn Events: RFID Spring Seminar http://t.co/gxMYUmxf.
Mietityttääkö joku asia automaattisen tunnistuksen teknologioissa tai sen tarjoamissa mahdollisuuksissa?... http://t.co/LCQxY04O