Lahti otti Suomen ensimmäisenä hammashoitolana käyttöön ratkaisun, jonka avulla potilaat ilmoittautuvat vastaanotolle itse. Ilmoittautuminen vie nyt muutaman sekunnin.
Lahden kaupungin hammashoitoloissa käy vuosittain noin 30 000 potilasta. Pelkästään suurimmassa hammashoitolassa, Kaupunginsairaalassa käy päivittäin parisensataa potilasta. Asiointi ilmoittautumisluukulla kesti aiemmin noin kolme minuuttia asiakasta kohti. Pikainen laskutoimitus osoittaa, että pelkästään ilmoittautumisten vastaanottamiseen kului enemmän aikaa kuin yhden henkilön kokonainen työpäivä. Lisäksi henkilökunnan tehtävälistalla oli monet muut asiakaspalveluun liittyvät tehtävät, kuten puhelinpalvelu ja laskutus.
– Ajatus itsepalvelupäätteestä muhi päässä jo pitkään, mutta valmista ratkaisua ei ollut tarjolla, ylihammaslääkäri Markku Mikkonen alustaa.
Kaupunginsairaalan hammashoitolan oven edessä potilaita odottelee pieni itsepalvelupääte ja tulostin. Asiakas valitsee asiointikielen (suomi, ruotsi, englanti), jonka jälkeen viivakoodilukijan säteeseen asetetaan joko KELA- tai ajokortti. Vaihtoehtoisesti potilas voi naputella laitteeseen sosiaaliturvatunnuksensa, josta pääte tunnistaa asiakkaan.
– Ratkaisu suunniteltiin yhdessä Finn-ID:n kanssa ja se integroitiin WinHIT-tietojärjestelmään.
Kun asiakkaalla on ajanvaraus, tulostin tulostaa lapun, jossa kerrotaan ajanvarausaika, toimenpidehuone sekä hoitavan lääkärin nimi. Kuitti antaa potilaalle turvallisuuden tunteen onnistuneesta ilmoittautumistapahtumasta. Asiakkaan tiedot häviävät näyttöpäätteen näkyvistä hyvin nopeasti eikä jonoja itsepalvelupäätteelle pääse syntymään. Lopuksi rekisteröity ilmoittautuminen antaa impulssin oven avaukselle.
– Jos asiakas on väärässä hammashoitolassa tai paikalla väärään aikaan, hänelle tulostuu lappu oikeine tietoineen. Asiakaspalvelu voi ilmoittaa oikeaan hammashoitolaan, että potilas saapuu hieman myöhemmin, Mikkonen kertoo.
Päivystyspotilaat asioivat edelleen normaaliin tapaan vastaanottopisteessä tai varaavat ajan soittamalla. Oven avaus -toiminto on erinomainen erityisesti viikonloppuisin. Tuolloin hammashoitolan ovet pidetään lukossa kello 12:00 alkaen, jottei päivystyspotilaiden virta ruuhkauta toimintaa. Ajanvarauksen tehneet potilaat pääsevät liikkumaan vapaasti ilmoittautumisensa jälkeen näyttämällä viivakoodillisen kortin itsepalvelupäätteelle. Jos 12:00 jälkeen saapuneella potilaalla ei ole voimassa olevaa ajanvarausta, pääte kehottaa asiakasta ottamaan yhteyden ajanvaraukseen.
– Työ on helpottunut valtavasti ja pystymme nyt vastaamaan paremmin muun muassa puhelintiedusteluihin. Erityisesti nuoret asiakkaat ovat ottaneet ratkaisun todella positiivisesti vastaan. Luotettava ja helppokäyttöinen pääte on toiminut moitteettomasti. Ilmoittautumisluukulla työskentelevä Anne Mäkelä kiittelee ratkaisua.
Alkuperäinen teksti löytyy Finn-ID uutiset -asiakaslehdestämme numerosta 2/2009.
Kiitos vielä kaikille ständillämme Logistiikka - Kuljetus -messuilla vierailleille. Invalidiliiton... http://t.co/WA9Ao6nk
Logistiikan merkitys yrityksen kilpailukyvylle korostuu erityisesti suurilla yrityksillä. Suurilla kaupan alan... http://t.co/fcCHkQze
LinkedIn Events: RFID Spring Seminar http://t.co/gxMYUmxf.
Mietityttääkö joku asia automaattisen tunnistuksen teknologioissa tai sen tarjoamissa mahdollisuuksissa?... http://t.co/LCQxY04O