Kastor

1175234451.jpg

Kastor tulostaa 200 000 lämpösiirtotarraa vuodessa

Puolitoista vuotta kiuasvalmistaja Kastoria luotsannut toimitusjohtaja Robert Rinne on ehtinyt uudistaa yrityksen kulttuuria jo monella tavalla. Hierarkkisuus on saanut väistyä tiimityöskentelyyn suuntautuvan yrityskulttuurin tieltä ja käytännön uudistuksia ovat muun muassa talousjärjestelmän ja vanhojen toimintamallien korvaaminen uusilla ja tehokkaammilla työtavoilla. Niinpä myöskin tuote- ja arvokilpitarroja alettiin tilaamisen sijaan suunnitella ja tulostaa itse. Uudistamisten rinnalla kasvoi myös yrityksen liikevaihto viime vuonna peräti 21 prosenttia.

Tarrojen kestettävä vaihtelevia lämpötiloja

- Pyrimme pitkäikäisiin ja laadukkaisiin ratkaisuihin, sanoo Rinne painokkaasti, ja muistuttaa hymyillen, että Kastor on perustettu jo vuonna 1910. Ruotsalaisen Tylon omistuksessa olevan Kastorin päätuotteita ovat erilaiset puukiukaat, mutta valikoimista löytyvät myös muun muassa sähkökiukaat, takat, takkasydämet ja savupiiput.

– Lähivuosina panostamme vientiin kasvavassa määrin, uusia alueita ovat esimerkiksi Venäjä ja Ukraina, kuvailee Rinne yrityksen tavoitteita.

Sähkötuotteisiin vaadittavat tyyppimerkinnät koskevat myös kiukaita, joiden kyljessä olevan tyyppikilpitarran täytyy kestää vaihtelevia olosuhteita, kuten kuumuutta ja kosteutta. Käytössä oleva arvokilpimateriaali, metalloitu polyesterimuovi, onkin kehitetty juuri vaativiin olosuhteisiin. Kastorilla tulostetaan n. 200 000 lämpösiirtotarraa vuodessa. Lukemassa ovat mukana myös erilaiset tuotetarrat.

– Tyyppikilvestä löytyvät pakolliset CE-merkit, valmistajatiedot, EAN-koodi ja niin edelleen. Lisäksi esimerkiksi sähkökiukaat merkitään juoksevalla numerolla, jotta tuotteen jäljille päästään tarvittaessa mahdollisimman pian, kertoo atk-asiantuntija Jukka Kattainen. Codesoft-etiketinsuunnitteluohjelmalla tehdään tarvittavat muutokset tarrapohjiin helposti itse, sillä erilaisia tarrapohjia on tullut jatkuvasti lisää käyttöön.

Viivakoodin hyödyntämistä tulevaisuudessakin

– Itse suunnitelluista ja tulostetuista tarroista tulee myös paljon fiksumman näköisiä, hymyilee Kattainen ja sanoo TECin tulostimien toimineen moitteettomasti.

-Kastorin henkilökunta on motivoitunutta ja osaavaa, ja pyrin olemaan enemmänkin kannustava kuin autoritäärinen johtaja, toteaa Rinne rennosti, ja iloitsee selvästi kehittämisen suomasta haasteesta toimenkuvassaan. Viivakoodin hyödyntämisessäkin tulevaisuuden suunnitelmia löytyy muun muassa työvaihekuittauksen ja varastonhallinnan alueilla.

Käytetty ohjelmisto: 
Codesoft-etiketinsuunnittelu
Käytössä oleva laitteisto: 
TEC-tulostimet
Muuta: 
arvokilpi- ja tuotetarratulostus

Kiitos vielä kaikille ständillämme Logistiikka - Kuljetus -messuilla vierailleille. Invalidiliiton... http://t.co/WA9Ao6nk

Logistiikan merkitys yrityksen kilpailukyvylle korostuu erityisesti suurilla yrityksillä. Suurilla kaupan alan... http://t.co/fcCHkQze

LinkedIn Events: RFID Spring Seminar http://t.co/gxMYUmxf.

Mietityttääkö joku asia automaattisen tunnistuksen teknologioissa tai sen tarjoamissa mahdollisuuksissa?... http://t.co/LCQxY04O

katso Twitter »