Pullon pyöritystä Karhulassa eli lavaseurantaa reaaliajassa.
Karhulan lasin laatupäällikkö Seppo Rongas jos kuka tietää kaiken lasipullon teollisesta valmistamisesta – hän on ollut talossa jo kolmisenkymmentä vuotta. Tuotannon kasvaessa alkoi ilmaantua ongelmia varastonhallinnassa.
– Asiakkaat alkoivat vaatia FIFO-systeemiä (first in–first out). Meillä tiedettiin kyllä pullojen määrä, mutta ei sitä, kuinka monta pulloa mitäkin erää, vanhempaa ja uudempaa pulloa oli jäljellä, kuvailee Rongas lähtötilannetta. – Inventoinneissa oli heittoja ja haluttiin järjestelmä, jonka avulla lavaa voitaisiin seurata sen valmistumisesta asiakkaalle asti, hän jatkaa.
Tehtaassa on kolme tuotantolinjaa, jonka jokaisessa päässä on pakkauskone. Kun lava on valmis, se esilaputetaan viivakoodietiketillä, jossa on lavan oma ”id”-tunnus. Esilaputuksen pienen viivakoodietiketin tulostus tapahtuu TEC B-472-tulostimella, jonka jälkeen applikaattori kiinnittää lapun lavan kylkeen. Kahden valmiin lavan jälkeen kuljetusvaunu hakee lavan jatkokäsittelyyn.
Accu-Sortin kiintolukijan luettua viivakoodin lava huputetaan muovilla, jonka jälkeen TEC B-882-tulostimella varustettu applikaattori kiinnittää pakkaukseen lavalapun. Lavalappu sisältää tuotenimen, tuotenumeron, tuotteiden kpl-määrän lavalla, lavan painon ja päivämäärän. Valmis lava siirretään varastoon, ja jatkossa ajatuksena onkin, että trukinkuljettaja lukee radiotoimisella Dolphin-tiedonkeruulaitteella aina lavan ottaessaan lavan koodin ja sen, millä alueella ja millä raiteella lava sijaitsee.
– Tarkoituksena on, että selvitään mahdollisimman vähällä näppäilemisellä, selventää Rongas. – Varasto ja alue on myös merkitty viivakoodilla, samoin trukinkuljettajien omat käyttäjätunnukset. Järjestelmän etuja ovat tietenkin reaaliaikainen tieto siitä, millaisia pulloja ja mitä erää missäkin päin varastoa sijaitsee. Järjestelmä osaa suoraan tehdä keräilyehdotuksen, eli vanhimmat ajoerät kerätään toimitukseen ennen uusia. Lisäksi inventointi on virheetöntä ja pullot voidaan tulevaisuudessa tarvittaessa jäljittää valmistuksesta asiakkaalle asti.
Kiitos vielä kaikille ständillämme Logistiikka - Kuljetus -messuilla vierailleille. Invalidiliiton... http://t.co/WA9Ao6nk
Logistiikan merkitys yrityksen kilpailukyvylle korostuu erityisesti suurilla yrityksillä. Suurilla kaupan alan... http://t.co/fcCHkQze
LinkedIn Events: RFID Spring Seminar http://t.co/gxMYUmxf.
Mietityttääkö joku asia automaattisen tunnistuksen teknologioissa tai sen tarjoamissa mahdollisuuksissa?... http://t.co/LCQxY04O