Etola harmonisoi koko monialakonserninsa tulostustoiminnot.
Etola-yhtiöt on suomalainen teollisuustuotteita ja tarvikkeita myyvä yritysryhmä, joka muodostuu noin 30:sta keskenään tiiviissä yhteistyössä toimivasta yrityksestä. Jatkuvasti laajeneva Etola-yhtiöt aloitti vuonna 2005 konserniin kuuluvien yritysten tiedonhallintakulttuurien yhtenäistämisen. Ensimmäinen toimenpide oli toiminnanohjausjärjestelmän vaihdos, johon myös kuului, päivittäisessä toiminnassa välttämättömien, tulostustöiden keskittäminen emoyhtiöön.
– Konserniin kuuluvien kymmenien yhtiöiden yhdenmukaiset toimintamallit ja merkintätavat selkeyttävät omaa sisäistä logistiikkaa sekä tuovat toimintaan tehokkuutta ja läpinäkyvyyttä, mutta ennen kaikkea näkyvät parempana palveluna asiakkaillemme, tietohallintojohtaja Erik Törnqvist toteaa.
Vuoden 2007 aikana harmonisointi saatiin onnistuneesti päätökseen Etrassa, joka on monialakonserni-Etolan suurin yksittäinen yhtiö. Teollisuus- ja rakennusalan tarvikkeita toimittavan Etran erikoisuutena ovat logistiikan lisäarvopalvelut kuten hyllytyspalvelu, kaupintavarastoratkaisut, varmuusvarastointi jne. Niiden perusideana on huolehtia siitä, että asiakkaan kanssa sovitut tuotteet ja oikeat määrät ovat aina sovituissa hyllytyspaikoissa saatavilla. Asiakas tai Etran työntekijä tilaa puuttuvia tuotteita hälytysrajan lähestyessä Finn-ID:n toimittamilla käsipäätteillä helposti ja nopeasti tuotteen tai hyllyn viivakoodia lukemalla.
Hyllytyspalveluasiakkaita on noin sata ja nimikkeitä Etran tuotevalikoimassa yhteensä 180 000 eli merkattavaa riittää niin asiakkaiden luona kuin omissa toimipisteissä.
– Tuote- ja hyllymerkinnät ovat vain yksi pieni osa valtavaa tulostustarpeiden määrää. Erilaisia perustarratyyppejä löytyy parisenkymmentä ja lukuisine variaatioineen niitä kertyy jopa kolmisensataa. Posti-, saapumis- ja tilaustarrat sekä asiakaskohtaiset tuotetarrat logoineen ja kuvineen nostavat tulostustöiden määrän satoihin tuhansiin kappaleisiin (~300.000) vuodessa, Törnqvist toteaa.
Harmonisointiprojekti on juuri suoritettu venetarvikkeita myyvässä Maritimissa.
– Maritimille on lisätty jo toistakymmentä erilaista omaa tarrapohjaa. Jos joutuisimme teettämään tarrat talon ulkopuolella, olisi koko järjestelmän käyttöönotto voinut viivästyä. Tulostuksenhallinnan keskittäminen oman talon sisälle tuo myös myynnillistä joustavuutta, sillä pystymme palvelemaan asiakkaita heidän toiveidensa mukaisin merkinnöin muita nopeammin. Asiakaskohtaiset tarrat ovat meille kilpailuetu, Törnqvist valottaa tulostustöiden merkitystä.
Etolan yhtiöissä on käytössä lähes sata tarratulostinta. – Yhteinen tulostusratkaisu on meillä koko maan kattava järjestelmä eli pyörää ei tarvitse keksiä joka yhtiössä uudelleen. Kun tulostuksenhallinta ja tarrapohjien suunnittelu on keskitetty emoyhtiöön, tarrat ovat kaikissa konsernin yhtiöissä yhdenmukaiset ja helposti saatavilla. Yhdessä toimipisteessä voi myös tehdä erilaisia tarratyyppikokeiluja ja ottaa parhaaksi havaitut käyttöön Suomen kattavasti. Muutostöitä ei tarvitse tilata kalliilta ohjelmistotalolta, vaan työt tehdään itse nopeasti ja edullisesti, mies luettelee konsernin saavuttamia hyötyjä.
Finn-ID:n ja Etran yhteistyö alkoi jo 1990-luvulla varastonhallintaratkaisun myötä.
– Tuttu talo, luotettava kumppanuus ja osaaminen vakuuttivat siitä, että koko konsernin kattava harmonisointiprojekti saadaan vietyä onnistuneesti läpi. Yritys kerrallaan toteutettu mittava yhtenäistämisprojekti saadaan kokonaisuudessaan valmiiksi vuoden 2010 – 2011 tienoilla, Törnqvist arvioi.
Kiitos vielä kaikille ständillämme Logistiikka - Kuljetus -messuilla vierailleille. Invalidiliiton... http://t.co/WA9Ao6nk
Logistiikan merkitys yrityksen kilpailukyvylle korostuu erityisesti suurilla yrityksillä. Suurilla kaupan alan... http://t.co/fcCHkQze
LinkedIn Events: RFID Spring Seminar http://t.co/gxMYUmxf.
Mietityttääkö joku asia automaattisen tunnistuksen teknologioissa tai sen tarjoamissa mahdollisuuksissa?... http://t.co/LCQxY04O