Stora Enson RFID-kulunvalvontaratkaisu luokassaan maailman ensimmäinen

Finn-ID Oy osallistuu Stora Enson Anjalankosken tehtaiden RFID-pohjaisen kulunvalvontaratkaisun toteuttamiseen. Stora Enson testien mukaan Finn-ID:n toimittama RFID-lukija oli passiivitekniikkaan perustuvaan kulunvalvontaan paras vaihtoehto. Kahden tehdasalueen portit varustetaan yhteensä seitsemällä lukijalla.

Passiivitekniikkaan perustuvan ratkaisun tunnisteet toimivat ilman paristoa, mikä tekee siitä perinteisiä ratkaisuja varmemman, mutta myös hankinta- ja ylläpitokustannuksiltaan merkittävästi perinteisiä ratkaisuja edullisemman. Stora Enson pitkän kantaman UHF-lukutekniikalla toteuttama kulunvalvontaratkaisu on tiettävästi ensimmäinen laatuaan koko maailmassa.

Kulunvalvontaratkaisun avulla tiedetään, missä päin tehdasaluetta henkilö, ajoneuvo tai työkone liikkuu, mikä takaa työntekijöiden turvallisuuden mahdollisessa evakuointitilanteessa ja helpottaa sallittujen henkilöiden esteetöntä kulkua. Ratkaisua käytetään kahdella aidatulla, yhteensä noin 122 ha käsittävällä tehdasalueella (Anjala ja Inkeroinen) noin tuhannen työntekijän sekä runsaan kahdensadan auton valvontaan. 

RFID-tunnisteet on asennettu sekä henkilökortteihin että auton tuulilasiin kiinnitettäviin ajolupiin. Tehdasalueen portit avautuvat automaattisesti, jos henkilölle tai ajoneuvolle on annettu lupa kulkea kyseisestä portista. RFID-tapahtumia kertyy vuorokaudessa jo yli 2500 kappaletta.

Passiivitekniikkaan perustuvan kulunvalvontajärjestelmä-idean isänä toimi Stora Enson sähkösuunnittelija Pentti Lajunen, joka päätti hyödyntää uuden tekniikan tarjoamia mahdollisuuksia työssään. – Pari vuotta sitten moni RFID-ratkaisujen toimittaja ei uskonut koko tekniikan mahdollisuuksiin. Finn-ID:n toimittamassa Sirit INfinity 510:ssa sen sijaan on kunnon käyttöliittymä ja kaikki palaset kunnossa, Lajunen kertoo.

– Uraauurtavassa projektissa koeteltiin radiotaajuiseen tunnistustekniikkaan liittyvää asiantuntemustamme hyvinkin syvällisellä tasolla. Olemme iloisia, että monen tahon yhteistyön tuloksena syntynyt järjestelmä toimii erittäin luotettavasti, kertoo Finn-ID:n teknologiapäällikkö Kari Hänninen.

– Finn-ID:n toimintaperiaatteisiin kuuluu oikeiden tuote-edustusten hankkiminen. Laadukkaat ja toimintavarmat tuotteet sekä hyvät päämiessuhteet ovat kannattavan toimintamme kulmakiviä, toteaa Finn-ID:n toimitusjohtaja Petteri Tarkkonen.

8.1.2008

Kiitos vielä kaikille ständillämme Logistiikka - Kuljetus -messuilla vierailleille. Invalidiliiton... http://t.co/WA9Ao6nk

Logistiikan merkitys yrityksen kilpailukyvylle korostuu erityisesti suurilla yrityksillä. Suurilla kaupan alan... http://t.co/fcCHkQze

LinkedIn Events: RFID Spring Seminar http://t.co/gxMYUmxf.

Mietityttääkö joku asia automaattisen tunnistuksen teknologioissa tai sen tarjoamissa mahdollisuuksissa?... http://t.co/LCQxY04O

katso Twitter »