Itella seuraa kirjeiden kulkunopeutta RFID:llä

Finn-ID Oy toimittaa Itella Oyj:lle RFID:hen perustuvan ratkaisun kirjeiden kulkunopeuden seurantaa varten. Ratkaisun avulla Itella seuraa oman toimintansa ja logistiikkansa sujuvuutta entistä tarkemmin, ja tieto kirjeiden kulkunopeudesta saadaan käyttöön aikaisempaa merkittävästi nopeammin.

Kirjeiden kulkunopeusseuranta toteutetaan RFID-tunnisteella varustetuin testikirjein sekä eri prosessivaiheisiin sijoitetuin lukijoin. Seurantaa varten hankitut lukupisteet sijaitsevat postikeskuksissa sekä isoimmissa terminaaleissa. Testikirjeitä lähetetään säännöllisesti, eivätkä ne erotu millään tavalla muun postin joukosta. Seurannan avulla raportoidaan kirjeen palvelutason toteutuminen koko toimitusketjun osalta eli lähettäjältä vastaanottajalle.

– Kirjeiden kulkunopeusseurannan toteuttaminen RFID:n avulla on Itellalle merkittävä askel kyseisen teknologian tulevaisuuden hyödyntämisen kannalta. Pääsemme testaamaan RFID-teknologiaa todellisella, tuotantokäyttöön soveltuvalla ratkaisulla aidossa toimintaympäristössä, Itellan teknologiajohtaja Tomi Pienimäki iloitsee.

– Seurattavuuteen liittyvät palvelut lisääntyvät lähivuosina logistiikka-alalla merkittävästi. Kirjeiden RFID-seuranta on yksi edistysaskeleemme tällä alueella, joskin sitä toteutetaan vasta rajallisessa ympäristössä. Aiomme kuitenkin investoida tähän osa-alueeseen jatkossakin, kertoo Itellan kirjeliiketoiminnan johtaja Jani Jolkkonen.

6.11.2007

 

Kiitos vielä kaikille ständillämme Logistiikka - Kuljetus -messuilla vierailleille. Invalidiliiton... http://t.co/WA9Ao6nk

Logistiikan merkitys yrityksen kilpailukyvylle korostuu erityisesti suurilla yrityksillä. Suurilla kaupan alan... http://t.co/fcCHkQze

LinkedIn Events: RFID Spring Seminar http://t.co/gxMYUmxf.

Mietityttääkö joku asia automaattisen tunnistuksen teknologioissa tai sen tarjoamissa mahdollisuuksissa?... http://t.co/LCQxY04O

katso Twitter »